Siirry sisältöön

Uudet terveelliset ja turvalliset tilat 

Tuusulan tavoitteena on rakentaa terveellisiä ja turvallisia tiloja lapsille, nuorille ja henkilökunnalle. Siksi kunta rakensi Tuusulanjärven koulun ja päiväkodin. Uudessa kokonaisuudessa on tiloja varhaiskasvatukselle, esiopetukselle, perusopetuksen 1–6. vuosiluokille sekä Tuusulan ruotsinkieliselle opetukselle. Otimme lapset, oppilaat ja työntekijät mukaan oppimisympäristöjen ja toimintakulttuurin suunnitteluun alusta asti. 

Päiväkoti ja koulu tiiviissä yhteistyössä 

Suomen- ja ruotsinkielinen päiväkoti ja koulu toimivat tiiviissä yhteistyössä Tuusulanjärvellä. Uudet tilat korvaavat Kirkonkylän koulukiinteistön ja Mattilan päiväkodin. Yhdessä Päiväkoti Martta Wendelinin kanssa tilat korvaavat myös joitakin Etelä-Tuusulasta poistuvia päiväkotikiinteistöjä. Klemetskogin koulun ruotsinkielinen opetus siirtyi Tuusulanjärven tiloihin. Uudisrakennuus tarjoaa puitteet noin 450 oppilaalle ja 189 varhaiskasvatusikäiselle lapselle.  

Edistimme rakentamisessa kiertotaloutta. Käytimme Kirkonkylän puretun koulukiinteistön purkumateriaalin soveltuvin osin hyödyksi meluvallin ja pysäköintialueen pohjakerrosten rakentamisessa. Rakennuksen ulkoseinissä on yksiaineinen kennoharkkorakenne. Rakentaminen tapahtui Terve Talo –konseptin kriteereitä noudattaen, ja siten rakennuksesta saatiin terveellinen, turvallinen ja viihtyisä sisäilmastoltaan. Tilat lämpiävät hiilineutraalilla kaukolämmöllä, ja käytämme rakennuksessa vihreää sähköä.  

Luovuutta ja tulevaisuuden taitoja 

Uudet tilat tarjoavat puitteet monipuoliseen, eri ikätasoille ja oppimistyyleille sopivaan toimintaan. Oppimisympäristöt tukevat oppilaiden luovuutta, toiminnallisuutta, yksilöllisyyttä, yhteisöllisiä toimintatapoja, oppimisen omistajuutta ja tulevaisuuden taitoja. Kiinnitimme piha-alueiden suunnittelussa huomiota pihojen kasvatukselliseen ja opetukselliseen sisältöön, käytön turvallisuuteen ja helppohoitoisuuteen.

Tilat muuntuvat yhteisiksi harrastamisen paikoiksi 

Tuusulanjärven koulussa ja päiväkodissa lapset ja nuoret saavat varhaiskasvatusta ja opetusta heitä ja tämän päivän oppimistarpeita varten suunnitelluissa tiloissa. Tilat on suunniteltu muuntojoustaviksi, ja rakennus pihoineen ja lähiliikunta-alueineen palvelee iltaisin ja viikonloppuisin myös muita kuntalaisia. Uusi rakennus pihapiireineen toimii alueen keskuksena sekä yhteisen oppimisen ja harrastamisen ympäristönä. Kuntakeskusten identiteetti vahvistuu uusien koulu- ja päiväkotirakennusten tuottamien toimintamahdollisuuksien myötä, ja myös toimintakulttuuri muuttuu. Toimintakulttuurin muutos syntyy ymmärtämällä, miten eri asiat vaikuttavat toisiinsa arjessa. 

Tuusulanjärven koulun ja päiväkodin rakennustyöt alkoivat joulukuussa 2021, ja otimme tilat käyttöön elokuussa 2024. 

Toiminnan aloitus: Toiminta tiloissa alkoi elokuussa 2024.

Bruttoneliöt: Rakennuksen laajuus on noin 8 271 bruttoneliömetriä. 

Toteutustapa: Toteutimme Tuusulanjärven koulun ja päiväkodin jaetulla urakkamuodolla. 

Sijainti:
Tuusulanjärven koulu ja päiväkoti 
Tuusulantie 131 
04310 Tuusula 

Tutustu kouluun ja päiväkotiin tarkemmin!