Siirry sisältöön
Kirkko ja sen edustalla hautoja
Aleksis Kiven hauta Tuusulan kirkkomaalla

Aleksis Kiven päivän lisäksi 10.10. vietetään Taistelukoulun perinnepäivää. Yhteiset juhlallisuudet alkavat klo 10.00 seppeleenlaskutilaisuudella Tuusulan kirkkomaalla. Ensin kokoonnutaan sankarihaudoille, jossa Taistelukoulu laskee tervehdyksensä sankaripatsaalle. Sieltä siirrytään Aleksis Kiven haudalle.

Tilaisuuteen osallistuvat muun muassa Tuusulan kunta, Taistelukoulu, Tuusulan seurakunta ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Paikalle ovat tervetulleita myös koulut ja päiväkotiryhmät sekä kaikki, jotka haluavat muistaa kansalliskirjailijamme muistoa. Kukkatervehdysten jättämisen ohella saa myös laulaa, lausua runoja ja esittää muuta päivän teemaan sopivaa ohjelmaa – puheita Aleksis Kiven haudalla ei ole pidetty. Tuusulan mieslaulajat esittävät tilaisuudessa Aleksis Kiven teksteihin sävellettyjä lauluja.

Tuusulan Rantatiellä sijaitseva Aleksis Kiven kuolinmökki on avoinna klo 10–15. Mökki sulkee sen jälkeen ovet talvikaudeksi avautuen uudelleen keväällä 2026.

Sijainnit

Tuusulan kirkko, Kirkkotie 34, Tuusula

Aleksis Kiven kuolinmökki, Rantatie, Tuusula. P-alue Aleksis Kiven kujalla.

Katso myös

Lisää uutisia

Tuusula kartoitti asukkaiden ja yritysten näkemyksiä kyselyillä ‒ Tuusula koetaan perheystävälliseksi ja kehitysmyönteiseksi ja Tuusula saa kiitosta yrityspalveluiden onnistumisesta

Tuusulan kunta kartoitti viime loka-marraskuussa asukkaiden ja yritysten tyytyväisyyttä ja näkemyksiä kunnasta ja palveluista. Turvallinen, luonnonläheinen ja kehittyvä Tuusula omaa tärkeää pitovoimaa, mutta myös houkuttelee uusia asukkaita ja yrityksiä.
Yritykset
Kaksi lasta ja aikuinen ulkona penkillä.

Tuusulan kunnan kaksi kehittämistekoa palkittu Tärkeissä töissä -gaalassa 4.12.2023

Maanantaina 4.12.2023 oli aihetta juhlaan, kun kaksi Tuusulan kunnan kehittämistekoa palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä. Palkittavina olivat Tuusulan Agenda2030 -portaat ja kulttuurikasvatussuunnitelmat.
Uutinen
Laura Aalto, Susanna Hemmilä-Peltonen, Jaana Hopeakoski ja Kirsi Saari Tärkeissä töissä -palkinnon kanssa.