Siirry sisältöön

Meidän vapaa-aika Kellokoskella -aiheiseen keskusteluun oli kutsuttu Kellokosken koulun oppilaita ala- ja yläkoulun puolelta, koulun ja vapaa-aikapalveluiden edustajia, pormestari sekä paikallisia toimijoita.   

– Kiitämme erityisesti keskusteluihin osallistuneita oppilaita ajatustensa jakamisesta, kiittää Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työtä luotsaava kehittämispäällikkö Heli Hakulinen
 
Keskustelut toteutettiin Erätauko-keskustelumenetelmään kuuluvalla Lahden kaupungin kehittämällä erityisesti lapsille ja nuorille suunnatulla Skididialogilla. Keskustelut ovat yksi keino lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua harrastustoiminnan ja vapaa-ajan suunnitteluun Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työn toimintasuunnitelman mukaisesti.  

Kivoista muistoista kohti viihtyisämpää Kellokoskea

Keskustelut käynnistyivät kahdessa ryhmässä pohtimalla ensin kivoja muistoja vapaa-ajasta Kellokoskella. Seuraavaksi siirryttiin tuoreeltaan päättyneen lasten ja nuorten osallistuvan budjetoinnin eli osbun ideahaun ensitunnelmiin.  

– Osbu on innostanut kellokoskelaisia lapsia ja nuoria ideoimaan noin 240 ehdotusta hyvinvoinnin ja viihtyvyyden parantamiseksi. Kentät, kiipeilytelineet, hengailupaikat sekä tapahtumat olivat keskeisiä ehdotettuja aiheita, joista jatkettiin nyt myös keskustelua Skididialogissa, kertoo yhteisömanageri Katja Repo
 
Keskustelijat toivoivat muun muassa lisää hengailupaikkoja, liikuntavälineiden lainaamoa koululle, joka olisi käytettävissä myös koulupäivien jälkeen, enemmän mahdollisuuksia musiikkiharrastuksille, mopokerhoja ja mopojen tuunausmahdollisuuksia sekä fudishallia ja muita liikkumisen mahdollistavia paikkoja. Myös lajikokeilut olisivat monille mieluinen asia koulujen harrastus- ja kerhotoiminnassa. Tärkeäksi koettiin nuorisotila ja alueen luonto.  
 
Vapaa-ajan mukavuutta lisää myös, jos alueen asukkaiden yhteisessä käytössä olevat välineet ja laitteet säilyisivät ehjinä. Muun muassa leikkipuistoissa tapahtunut ilkivalta aiheuttaa mielipahaa ja vaikuttaa palveluiden saatavuuteen, kun välineet ja ympäristöt eivät ole käytettävissä. 
 
Keskustelujen lopuksi mietittiin vapaa-ajan merkitystä sekä sitä, miten itse kukin voisi vaikuttaa siihen, miten Kellokoskella olisi entistä mukavampi viettää vapaa-aikaa.  

Lapset ja nuoret vaikuttajina 

Skididialogi-keskustelujen anti käydään läpi Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työn koordinaatioryhmässä. 

– Saimme keskusteluista tärkeää tietoa paikallisten lasten ja nuorten toiveista ja heille tärkeistä paikoista. Heidän esiin nostamansa aiheet ohjataan koordinaatioryhmämme käsittelyn jälkeen kyseisistä asioista päättäville tahoille, kuten liikuntaan ja nuorisopalveluihin liittyvät vapaa-aikapalveluille ja koulujen harrastus- ja kerhotoimintaan liittyvät opetustoimelle, kertoo Hakulinen. 
 
– Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa jatkossakin muun muassa vastaamalla erilaisiin kyselyihin sekä osallistumalla nuorisovaltuuston, oman koulun oppilaskunnan hallituksen toimintaan sekä alueellisiin Skididialogi-keskusteluihin, joita jatketaan keväällä 2026 vapaa-aika-aiheen merkeissä, jatkaa oppimisen asiantuntija Laura Aalto

Kaikkien tärkein ja aina käytössä oleva vaikuttamisen muoto on ilmaista arjessa ajatuksiaan aikuisille, oli kyseessä sitten huoltaja, opettaja tai vapaa-ajalla kohtaamansa aikuinen, kuten nuorisotyöntekijä. 

Seuraa Tuusulan matkaa kohti lapsiystävällisempää kuntaa:

Lisätiedot: 
Sivistyksen toimialueen kehittämispäällikkö Heli Hakulinen, heli.hakulinen@tuusula.fi, 040 314 3084 
 

Katso myös

Lisää uutisia

Kunnanhallituksen päätöksiä 19.5.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 19.5.2025.
Päätöksenteko
Kokouksen puheenjohtajan nuija

Tuusulan valtuuston päätöksiä 2.6.2025

Tuusulan valtuusto kokoontui maanantaina 2.6.2025.
Päätöksenteko
Valtuutettuja istuu valtuustosalissa