Koululammen puistoalueen perusparannus alkaa
Tuusulan kunta aloittaa Jokelassa sijaitsevan Koululammen puistoalueen perusparannustyöt. Alueella muun muassa uusitaan kasvillisuutta sekä toteutetaan uusi auringonotto- ja oleskelualue.
Puiston perusparannus alkaa puunkaadolla, joka toteutetaan maaliskuun 2026 aikana eli ennen lintujen pesimäkauden alkamista. Alueelle tehtiin puustokartoitus keväällä 2025, ja kartoituksessa todettiin, että osa alueen puustosta on huonokuntoista. Etenkin haavat kärsivät merkittävistä hyönteistuhoista. Lisäksi puissa on todettu muun muassa kuivumista ja lahottajasientä.
Poistettava ja sen tilalle istutettava puusto on esitetty Koululammen puistosuunnitelmassa, joka on ollut nähtävillä 2.–15.10.2025 ja hyväksytty teknisessä lautakunnassa 18.11.2025.
Alueella käytetään työkoneita, ja liikkumista joudutaan rajoittamaan työn ajaksi.
Puiston rakentaminen alkaa loppukesällä 2026. Rakentamisen aloittamisesta tiedotetaan erikseen. Perusparannuksen yhteydessä uusitaan puiston kalusteita ja parannetaan hulevesiolosuhteita. Puiston pohjoispäähän sijoitetaan uusi auringonotto- ja oleskelualue riippukeinuineen, auringonottotuoleineen ja piknikpöytineen. Talviuimapaikan yhteyteen rakennetaan kivetty alue.
Alueen kasvillisuutta uusitaan ja kehitetään monimuotoisuutta tukevaksi. Kukkivia puita ja pensaita lisätään, ja osa nurmikosta muutetaan niityksi. Linnuston elinolosuhteita parannetaan muun muassa madaltamalla lammen itärantaa ja istuttamalla suojapensaikkoa ranta-alueelle.

Lisätiedot:
Rakennuttajahortonomi Linda Mäkelä, linda.makela@tuusula.fi
Suunnitteluhortonomi Viivi Tasso, viivi.tasso@tuusula.fi
Nuorten kesätyösetelit ja -paikat 2025 hakuun helmikuussa
Nuorten kesätyösetelit ja -paikat 2025 hakuun helmikuussa – hae kesätyöpaikkaa kunnan toimipisteisiin 2.3. mennessä