Osa uudesta Satakielenraitista avautuu Tuusulanjärven eteläpäässä
Tuusulanjärven eteläpäähän rakennetun ulkoilureitin ensimmäinen osa avataan kulkijoiden käyttöön tänään 2.4. Satakielenraitiksi nimetty reitti tulee koko mitaltaan käyttöön syksyllä lintujen pesimäkauden päätyttyä.
Ensi vaiheessa reitistä avataan noin 500 metrin mittainen eteläinen osa, joka kulkee Koskenmäentieltä Tuusulanjoen suistosta ja jatkuu kaarimaisesti Tuusulanjärven ranta-alueella takaisin Koskenmäentielle.
Alueella tehdään vielä viimeisteleviä töitä, mutta työt eivät haittaa reitin käyttöä.
Reitin pohjoisosa Kalamestarintieltä keskiosan risteykseen pidetään suljettuna vielä 31.7. saakka, jotta alueen linnustolle saadaan turvattua pesimärauha. Elokuussa vietetään koko reitin avajaisia.
Uusi reitti on noin 1,5 metriä leveä ja melko helppokulkuinen. Osa on lankkupintaista, osa on päällystetty murskeella ja kivituhkalla. Reitti ei ole esteetön, mutta helppokulkuinen. Portaita reitillä ei ole, mutta reitille johtavilla väylillä on korkeuseroja.
Varsinaisen väylän lisäksi alueelle on tehty pyöräparkit sekä Kalamestarintien että Valkamanpuiston puolille reittiä. Lisäksi Valkamanpuiston alueen valaistusta on parannettu.

Uudet oppimisen kodit valmistuvat