Siirry sisältöön
Kolme lasta keinumassa hämähäkkikeinussa.

Kesäisin koulujen loma-aikoina on tiedossa monenlaista kesätoimintaa lapsille ja nuorille sekä perheille. Päivitämme kesän 2026 tietoja kevään aikana.

Avoin varhaiskasvatus

Avoimen varhaiskasvatuksen kesätoiminta kutsuu alle kouluikäisiä lapsia vanhempineen yhteisen puuhan äärelle perhetupiin. Avointa perhetoimintaa on tiedossa ajalla 1.–17.6. maanantaista perjantaihin kello 9–15.

Kesäuimakoulut

Kesän uimakoulut tarjoavat uinninopetusta. Katso lisätiedot alta avautuvan linkin takaa.

Koulujen kesäkerhot

Kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon ajan järjestämme maksullisia koulujen kesäkerhoja, joihin voivat osallistua tuusulalaiset 1.–3. vuosiluokkien oppilaat sekä oppilaat, joiden toinen vanhemmista asuu Tuusulassa.

Kesäkerhot järjestetään Pertun, Kellokosken, Tuusulanjärven, Rykmentinpuiston, Vaunukankaan ja Riihikallion kouluilla. Kerhoaika on kello 9–15, jonka aikana liikumme, leikimme ja pelailemme sekä ulkona että sisällä. Päivän aikana tarjotaan lämmin lounas ja välipala.

Ilmoittautumisaika on käynnissä 24.5.2026 asti Tuusulan verkkokaupassa.

Kuvataidekoulun kesäkurssit

Kuvataidekoulun kesäkursseilla työskennellään sisällä ja ulkona tutustuen kattavasti kuvataiteen erilaisiin tekniikoihin ja materiaaleihin yhdessä 7–13-vuotiaiden kanssa.

Nuorisopalveluiden kesätoiminta

Nuorisopalveluiden nuorisotilojen avoimen toiminnan lisäksi on tiedossa erilaisia tapahtumia ja retkiä.

Nuorisotilojen avoin toiminta

Maanantaisin auki ovat Hyrylän nuorisotila ja Jokelan Monari, tiistaisin Lahelan Terttu, keskiviikkoisin Riihikallion Kertsi ja Kellokosken Nuorkka, torstaisin Lahelan Terttu ja Jokelan Monari ja perjantaisin Hyrylän nuorisotila, Riihikallion Kertsi ja Kellokosken Nuorkka.

Kaikki nuorisotilat ovat auki aina kello 16-20.45. Kello 16-17.45 tiloille ovat tervetulleita 4–6.-luokkalaiset varhaisnuoret ja kello 18-20.45 tilat ovat auki 7.-luokkalaisista 17-vuotiaisiin.

Liikkuva nuorisotyö

Tuusulan nuorisopalvelut tarjoavat yhteistyössä Aseman lasten Walkers-toiminnan kanssa liikkuvaa nuorisotyötä nuorille Wauton muodossa. Huhtikuusta eteenpäin Wauto nimeltä Puuma ja sen mukana muutama nuoriso-ohjaaja ovat liikkuneet ympäri Tuusulaa kohtaamassa nuoria, siellä missä nuoret viettävät aikaansa.

Wauto ja nuoriso-ohjaajat jatkavat toimintaansa kesän läpi kohtaamalla nuoria omissa toimintaympäristöissään. Wautosta löytyy mukavien nuoriso-ohjaajien lisäksi paljon viihdyttävää tekemistä. Wauto-toiminta on suunnattu 10–17-vuotiaille.

Nuorisopalveluiden perhepäivät

Nuorisopalvelut järjestävät jälleen nostalgiaa hipovat ja sukupolvet yhteen tuovat perhepäivät. Perhepäiviin kannattaa tuoda koko perhe vauvasta vaariin. Ohjelmassa on grillailua, yhteistä tekemistä pihapelien muodossa ja tietenkin aikaa yhteiselle keskustelulle ja mahdollisuus tutustua alueen nuoriso-ohjaajiin ja nuorisotaloihin.

Perhepäivät pidetään maanantaina 20.7 Jokelassa, tapahtumapaikkana toimii Jokelan Monari ja sen ympäristö. Tiistaina 21.7 perhepäivät ovat Kellokoskella, Kellokosken Nuorkan pihanurmella. Keskiviikkona 22.7 perhepäivät pidetään Riihikalliossa, Rihan Kertsillä ja sen ympäristössä. Perhepäivien aikataulu on jokaisena päivänä sama kello 14–19.

Nuorisopalveluiden leirit ja retket

Kepparileiri 1.–4.6. Kellokosken Nuorkalla, vuosina 2013–2016 syntyneille. Leirin aikana osallistuja pääsee rakentamaan oman keppihevosen, varusteita sekä harjoittelemaan erilaisia ratsastuslajeja. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Osallistumismaksu 25 euroa.

Liikuntaleiri 8.–12.6. Riihikallion nuorisotilalla, vuosina 2013–2016 syntyneille. Tervetuloa viettämään aktiivista ja hauskaa kesäviikkoa hyvässä porukassa! Leirin ohjelmassa on monipuolista liikuntaa, pelejä ja yhdessä tekemistä. Aiempaa liikuntataustaa ei tarvita. Osallistumismaksu 25 euroa.

Roolipelileiri 15.–18.6. Riihikallion nuorisotilalla, vuosina 2013–2016 syntyneille. Tervetuloa tutustumaan Dungeons & Dragons pöytäroolipeliin. Kyseessä on neljän päivän mittainen päiväleiri, jonka aikana nuoret pääsevät yhdessä seikkailemaan kynää, paperia ja noppia käyttäen fantasiamaailmaan missä vain mielikuvitus on rajana. Mitään aiempaa kokemusta tai välineitä ei tarvita vaan riittää, että hyppää tarinan vietäväksi ja päästää mielikuvituksen vapaaksi! Osallistumismaksu 20 euroa.

Retki Torronsuon kansallispuistoon 30.6. vuosina 2015-2010 syntyneille nuorille. Osallistumismaksu 25 euroa.

Retki Linnanmäelle 7.7. vuosina 2014–2009 syntyneille nuorille. Osallistumismaksu 55 euroa.

Retki tiedekeskus Heurekaan 14.7. vuosina 2014–2009 syntyneille nuorille. Osallistumismaksu 25 euroa.

Puistoruokailu

Puistoruokailu kutsuu alle 18-vuotiaat tuusulalaiset lapset ja nuoret nauttimaan lämpimästä maksuttomasta lounaasta arkisin kello 11.30–12.

Ruokailupaikkoina kesällä 2026 ovat Etelä-Tuusulan alueella Kotkanpuisto ( 1.6.–18.6.) ja Tuusulanjärven koulu (1.6.-31.7.), Jokelan alueella Notkopuisto (1.6.–18.6.) ja Lilly Kajanus-Blennerin puisto (22.6–31.7.) sekä Kellokosken alueella Björkheimin puisto (1.6.–31.7.).

Tarkemmat ja päivittyvät tiedot puistoruokailusta löydät Puistoruokailu Tuusulassa -sivulta.

Muista myös muut mahdollisuudet!

Tuusulan monipuoliset liikunta- ja vapaa-aikamahdollisuudet innostavat liikkumaan kesäpäivinä.

Tuusulan kesä on täynnä toimintaa ja tapahtumia. Seuraa Tuusulan tapahtumakalenteria!