Siirry sisältöön
Pertun koulurakennus
Pertun koulu

Koulutilojen ilta- ja viikonloppukäyttö

Voit varata Tuusulan kunnan kouluista liikuntasaleja, luokkatiloja, auditorioita ja ruokalatiloja. Varattavat tilat vaihtelevat kouluittain. Tilat ovat käytettävissä kouluajan ulkopuolella iltaisin kello 16.30−22 ja viikonloppuisin kello 9−22.

Voit hakea liikuntasalien ja muiden koulutilojen säännöllisiä käyttövuoroja seuraavalle lukuvuodelle aina maaliskuun alussa. Hakuaika on kaksi viikkoa. Tiedotamme keskitetyn hakuajan alkamisesta helmi-maaliskuun vaihteessa kunnan verkkosivuilla, tiedotteissa ja sosiaalisen median kanavissamme. Teemme päätökset toukokuun puoliväliin mennessä. Voit hakea liikuntasalin tai muun koulutilan käyttövuoroa myös hakuajan jälkeen, jos vuoroja on jäänyt vapaaksi. Vapaaksi jääneitä vuoroja myönnämme kesästä lähtien.

Käyttövuoroja voivat hakea kunnan omat toimijat, kansalaisopistot, rekisteröidyt urheiluseurat, yhdistykset ja yhteisöt, yksityiset henkilöt sekä rekisteröimättömät ryhmät.

Jaamme vuorot siten, että noudatamme kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksymiä perusteita. Tutustuthan ennen hakemista lautakunnan vahvistamiin maksuperusteisiin ja maksuihin.

Voit hakea myös yksittäistä vuoroa. Tee hakemus vähintään viikkoa ennen toivottua varausajankohtaa. Varaaminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisen Timmi-tilanvarausjärjestelmän kautta.

Liikuntasalit ja osa muista koulutiloista löytyy Timmi-tilavarausjärjestelmästä. Jos et löydä tilaa tilavarausjärjestelmästä, voit toimittaa paperihakemuksen asiakaspalvelu TuusInfoon. Koulujen keittiötilojen käytöstä saat lisätietoja ruokapalvelupäällikköltä.

Päiväkotitilojen ilta- ja viikonloppukäyttö

Voit vuokrata tiloja päiväkodeista niiden varsinaisen toiminnan ulkopuolisina aikoina iltaisin ja viikonloppuisin. Voit hakea yksittäistä käyttövuoroa tai vakiovuoroa koko toimintakaudeksi.

Osa päiväkotitiloista näkyy Timmi-tilavarausohjelmassa. Päiväkoti Martta Wendelinin tilat ovat varattavissa Timmi-tilavarausohjelman kautta.

Pyydämme osoittamaan tiedustelut ja hakemukset suoraan päiväkodin tai perhetuvan esimiehelle.

Maksuperusteet ja hinnat

Tutustu maksuperusteisiin ja hintoihin!

Tilavarausten ohjeet

Säännöt, peruutusehdot ja avaimet

Voit käyttää koulutiloja koulujen työpäivinä. Loma-aikoina tilojen käyttö vaatii erillisen sopimuksen rehtorin kanssa. Liikuntasalista ja muista koulutiloista on poistuttava ennen seuraavan vuoron alkua. Kello 22.00 päättyvän varauksen jälkeen koulurakennuksesta on poistuttava viimeistään kello 22.15.

Avaimet ja kulkutunnisteet

Avaimet ja kulkutunnisteet saat koulusihteeriltä. Ne on palautettava kouluille käyttövuorojen jälkeen, vakiovarauksissa keväisin. Kadonneista avaimista ja kulkutunnisteista perimme korvauksen.

Käyttökorvaukset

Tutustu voimassaoleviin lautakunnan vahvistamiin liikunta- ja luokkatilojen käyttökorvauksiin.

Peruutukset

Jos et tarvitse vakiovuoroa, joka sinulle on myönnetty, ilmoita peruutuksesta asiakaspalvelu TuusInfoon viimeistään kaksi viikkoa ennen vuoron alkamisajankohtaa. Peru myös yksittäiset käyttämättä jäävät vuorot mahdollisimman pikaisesti. Jos kyseessä on maksullinen vuoro, perimme käyttökorvauksen myös myöhässä peruutetuista vuoroista.

Koulu voi perua vuoron, jos se tarvitsee tilat omaan käyttöönsä. Koulu ilmoittaa vakiovuorojen peruuttamisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin se tarvitsee tilaa.

Varausten laskutus

Laskutamme vakiovuorot kaksi kertaa vuodessa: syyslukukausi joulukuussa ja kevätkausi toukokuussa. Yksittäiset vuorot laskutamme kalenterikuukausittain. Ilmoita laskutustietojen muutoksista asiakaspalvelu TuusInfoon.

Käytännöt

Jos varaajalla on sekä lasten ja nuorten että aikuisten toimintaa, eli varaaja on hakenut vuorot useamman tunnin jaksoina, on aikuisten käyttövuorot (maksullisuus) ilmoitettava TuusInfoon viimeistään käyttökauden alkaessa.

Ryhmässä on aina oltava täysi-ikäinen vastuuhenkilö, jos osallistujat ovat lapsia tai nuoria.

Käyttäjä sopii tilojen käyttöön liittyvistä yksityiskohdista, kuten välineiden käytöstä, koulun rehtorin kanssa.

Järjestys ja siivous

Käyttäjän on noudatettava huonetilojen järjestyssääntöjä, siivousmääräyksiä ja muita ohjeita. Jos tiloja sotketaan tahallisesti, veloitamme vähintään 50 euroa siivouksesta.

Autot on pysäköitävä merkityille pysäköintipaikoille. Pysäköinti- ja piha-alueen liikennemerkkejä, kuten ajokieltoja, on noudatettava.

Ennen poistumistaan tiloista käyttäjien on varmistettava, että tilat ovat siistit, valot pois päältä, ikkunat suljettu ja pukuhuoneiden vesihanat kiinni.

Jokainen käyttäjäryhmä vastaa siitä, että heidän vuorollaan ei ole muita käyttäjiä ja että ulko-ovet ovat käytön aikana kiinni. Käyttäjäryhmä myös vastaa siitä, että ovet jäävät lukkoon, kun he poistuvat tiloista.

Jos sääntöjä ei noudateta tai käyttäjä aiheuttaa jatkuvaa häiriötä, voimme perua koulutilan käyttöoikeuden.. Maksamattomat vakiovuorot voivat johtaa vuorojen peruuttamiseen.

Koulut voivat lisäksi antaa koulukohtaisia ohjeita ja määräyksiä.

Vakiovuorojen myöntäminen ja jakoperusteet

Luovutettaessa Tuusulan koulujen liikuntatiloja ja muita koulutiloja ulkopuolisten käyttöön noudatetaan seuraavia kasvatus- ja koulutuslautakunnan 27.10.2015 §76 päätöksessä vahvistamia jakoperusteita:

  • Tuusulan kunnan koulujen liikuntasalien ja muiden koulutilojen säännölliset lukuvuoden jatkuvat vakiovuorot seuraavalle lukuvuodelle haetaan vuosittain maaliskuun alussa.
  • Myönnettäessä koulujen liikuntatiloja vakiovuoroihin otetaan huomioon tilat ja niiden varustus kunkin lajin harrastamisen kannalta. Joidenkin lajien käyttövuoroja keskitetään määrättyihin liikuntasaleihin.
  • Myönnettäessä koulujen liikuntatiloja vakiovuoroihin noudatetaan seuraavaa järjestystä:
    • koulun toiminta
    • kasvatus- ja sivistystoimen toiminta
    • rekisteröityjen tuusulalaisten toimijoiden ryhmät ja ylikunnallisten rekisteröityjen toimijoiden tuusulalaisille kohdistamat ryhmät (huomioiden lasten ja nuorten toiminta)
    • tuusulalaiset rekisteröimättömät ryhmät
    • liiketoiminta, elinkeinon harjoittaminen ja ulkopaikkakuntalaiset.
  • Koulujen loma-aikoina koulutilojen käyttö on mahdollista sovittaessa siitä koulun rehtorin kanssa.
  • Koulutiloja myönnettäessä ulkopuolisten käyttöön noudatetaan lautakunnan vahvistamia koulutilojen käyttökorvauksia.

Liikuntasalit ja niiden käyttömahdollisuudet

Ohesta löydät lisätietoja Tuusulan kouluista ja liikuntasaleista. Koulun nimi on linkki koulukohtaisille kotisivuille.

Hyrylä

Hyrylän koulukeskus
Liikuntasali 897 m2 (39 m x 23 m), korkeus viisi metriä
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, salibandy, voimistelu, jumppa, käsipallo, futsal 

Hyökkälän koulu
Yläkoulun liikuntasali: 405 m2 (27 m x 15 m), korkeus kahdeksan metriä (erityisesti palloilulajeille soveltuva sali)  
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa, käsipallo, futsal

Alakoulun liikuntasali 190 m2 (20 m x 9,5 m), korkeus 4,5 metriä
Saliin sopivat lajit: palloilulajit pienellä alalla, salibandy, voimistelu, jumppa 

Hyökkälän koulun käyttö päättyy 31.5.2025.

Mikkolan koulu
Liikuntasali 432 m2 (27 m x 16 m) 
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa, käsipallo, futsal  

Monio
Liikuntasali 502 m2
Saliin sopivat lajit: sulkapallo, lentopallo, futsal, voimistelu, jumppa. Koripallossa ei kenttärajoja, vain pienet poikittaiset kentät. 

Nahkelan koulu
Liikuntasali 150 m2, korkeus seitsemän metriä  
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa 

Paijalan koulu
Liikuntasali 241 m2 (21 m x 11,5 m), korkeus seitsemän metriä 
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa

Riihikallion koulu
Liikuntasali 576 m2 (32 m x 18 m), korkeus riittävä kaikille palloilulajeille
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa

Liikuntasali (uusi) 682 m2
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa

Ruotsinkylän koulu
Liikuntasali 231 m2 (21 m x 11 m), korkeus seitsemän metriä
Saliin sopivat lajit: palloilulajit pienellä alalla (muun muassa lento- ja sulkapallo, salibandy), voimistelu, jumppa   

Rusutjärven koulu
Liikuntasali 144 m2 (16 mx 9 m), korkeus 5,6 metriä
Saliin sopivat lajit: lentopallo, sulkapallo, koripallo, salibandy, voimistelu, jumppa, tanssi  

Rykmentinpuiston koulu
Liikuntasali 600 m2
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, salibandy, ryhmäliikunta

Tuomalan koulu
Liikuntasali 102 m2 (14,5 m x 7 m), korkeus 4,5 metriä
Saliin sopivat lajit: voimistelu, jumppa 

Tuusulanjärven kampus
Liikuntasali Aallokko 374 m2, keskellä alas laskettava jakoverho
Saliin sopivat lajit: itsepuolustuslajit, pallopelit (koripallo, lentopallo, sulkapallo), cheerleading, tanssi
Välineet: telinevoimisteluvälineitä, palloja, verkot, pylväät, korit, jumppamattoja ja -patjoja

Näyttämö-liikuntasali Luoto 92 m2
Saliin sopivat lajit: pienten lasten liikunta, perheliikunta, jooga, teatteriesitykset, musiikkiesitykset, luennot

Vaunukankaan koulu
Liikuntasali 247 m2 (22,5 mx 11 m), korkeus seitsemän metriä
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa

Kellokoski

Kellokosken koulu
Yläkoulun liikuntasali (Patruuna) 344 m2 (26,5 m x 13 m)
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa, käsipallo, futsal   

Uusi liikuntasali (Woima) 975 m(kokotila 42 m x 23 m), lohkot A, B ja C (yksi lohko n. 325 m(14 m x 23 m)
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, tennis, salibandy, voimistelu, jumppa, käsipallo, futsal 

Jokela

Jokelan koulukeskus
Liikuntasali 851 m2 (koko tila)   
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa, käsipallo

Peilisali 229 mja näyttämö 38 m(pienten ryhmien käyttöön, ei palloilulajeja) 

Kolsan koulu
Liikuntasali 325 m2 (26 m x 12,5 m)
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa 

Lepolan koulu
Liikuntasali 165 m2 (16,5 m x 10 m)
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa 

Pertun koulu
Liikuntasali 165 m2 (16,5 m x 10 m)
Saliin sopivat lajit: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy, voimistelu, jumppa 

Vanhankylän koulu
Liikuntasali 200 m2
Saliin sopivat lajit: lentopallo, sulkapallo, koripallo, salibandy, voimistelu, jumppa