Muutokset ja varhaiskasvatuspaikan irtisanominen
Varhaiskasvatuspaikka tulee irtisanoa heti, kun lapsen viimeinen varhaiskasvatuspäivä on tiedossa. Toive hoitopaikan vaihdosta tehdään tammikuun loppuun mennessä. Tuntirajavalinnan muutos tehdään, kun lapsen varhaiskasvatusajoissa tulee muutoksia.

Varhaiskasvatuspaikan irtisanomisilmoitus, toive hoitopaikan vaihdosta ja tuntirajavalinnan muutos tapahtuu eDaisy-asiointipalvelun kautta.
Irtisanominen
Kunnallinen varhaiskasvatuspaikka irtisanotaan sähköisesti eDaisy-asioinnissa. Suullinen irtisanomisilmoitus ei riitä. Paikan voi irtisanoa heti, kun lapsen viimeinen varhaiskasvatuspäivä on tiedossa. Esimerkiksi muutto toiselle paikkakunnalle on syy varhaiskasvatuspaikan irtisanomiselle. Lapsen siirtyessä kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodista toiseen ei vanhaa paikkaa tarvitse irtisanoa. Irtisanomisilmoituksen lisäksi asiasta on hyvä ilmoittaa lapsen päiväkotiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Jos varhaiskasvatuspaikka irtisanotaan kesän ajaksi ja tarve varhaiskasvatukseen alkaa uudestaan esimerkiksi elo- tai syyskuussa, tulee varhaiskasvatuspaikkaa hakea uudestaan. Tällöin paikka tarjotaan neljän kuukauden kuluessa varhaiskasvatushakemuksesta. Varhaiskasvatuspaikka voidaan tarjota mistä tahansa yksiköstä, eikä takuuta irtisanomista edeltävään paikkaan pääsemisestä ole.
(Kotihoidontuki ei vaikuta mahdollisuuteen osallistua avoimeen varhaiskasvatukseen.)
Toive hoitopaikan vaihdosta
Mikäli haluat vaihtaa lapsen varhaiskasvatuspaikan toiseen kunnalliseen päiväkotiin tai palvelusetelipäiväkodista kunnalliseen päiväkotiin, tulee tehdä eDaisy-asioinnissa Muutosilmoitus/Toive hoitopaikan vaihdosta tammikuun loppuun mennessä. Varhaiskasvatuspaikan vaihtaminen toteutetaan pääsääntöisesti elokuussa. Halutessasi lisätietoja, voit olla yhteydessä palveluohjaajaan.
Ensisijaisesti toteutetaan sisarusperusteella vaihtoa hakevat, perhepäivähoidosta päiväkotiin ja vuorohoidosta päiväpäiväkotiin hakevat lapset. Perhepäivähoidosta siirrytään päiväkotiin viimeistään 4–5-vuotiaana.
Varhaiskasvatuspaikan vaihdoissa toimitaan lähipalveluperiaatteen mukaisesti. Mikäli perhe ei varhaiskasvatuspaikkaa hakiessa ole saanut ensimmäisen tai toisen hakutoiveen mukaista paikkaa, on perhe oikeutettu hakemaan varhaiskasvatuspaikan vaihtoa. Mikäli toiveenne hoitopaikan vaihdosta ei toteudu, voitte halutessanne tehdä uuden hakemuksen.
Tuntirajavalinnan muutos
Jos lapsesi varhaiskasvatustarpeessa tapahtuu muutoksia, tulee tehdä muutosilmoitushakemus eDaisy-asioinnissa, ja valita sieltä kohta tuntirajavalinnan muutos. Muutokset astuvat voimaan aina kuun alusta, eikä niitä voi tehdä takautuvasti.