Tuusula laittaa parikymmentä kiinteistöä myyntiin
Kunta on listannut parikymmentä kiinteistöä, jotka aiotaan realisoida lähivuosien aikana. Listaa päivitettiin viimeksi tällä viikolla, kun kunnanhallitus päätti kahden kohteen myyntitavoista ja hinnoittelusta. Tarpeettomien kiinteistöjen myyminen tukee osaltaan kunnan kasvuinvestointien toteuttamista ja vähentää kiinteistöistä aiheutuvia ylläpitokuluja.
Tuusula omistaa useita kiinteistöjä, jotka on järkevää realisoida. Ylimääräisestä kiinteistöomaisuudesta luopuminen auttaa kunnan mittavan investointiohjelman toteuttamisessa ja käyttötalousmenojen pitämisessä kurissa.
Realisointi on kunnan uuden strategian mukaista; Tuusula on elinvoiman edelläkävijä. Elinvoima varmistetaan muun muassa tarkalla ja harkitulla taloudenpidolla. Uudessa pormestariohjelmassa linjataan tavoite vajaakäyttöisistä kiinteistöistä luopumisesta ja kunnan kiinteistöomaisuuden hyvästä huolenpidosta.
Myyntiin tulevissa kohteissa on tyypillisesti matala käyttöaste tai niiden aiempi käyttö on päättynyt. Käyttämättömät rakennukset rasittavat kunnan taloutta. Myynti vähentää menoja ja parantaa resurssien kohdistamista.
Tilannetta päivitetään jatkuvasti
Kiinteistöjen järjestelmällinen realisointiprosessi alkoi vuoden 2022 lopulla, jolloin linjattiin realisoinnin perusteita ja listattiin myyntiin valmisteltavat kohteet. Listaa päivitetään jatkuvasti sitä mukaa, kun kiinteistöjä vapautuu niiden aiemmasta käytöstä.
Lista päivittyi viimeksi tällä viikolla, kun kunnanhallitus päätti Linjamäen vanhan koulun ja Purolan nuorisotalon kiinteistöjen myyntitavoista ja hintavarauksista.
Tällä hetkellä Tuusulan kunnalla on realisoitavien kiinteistöjen listalla muun muassa koulu- ja päiväkotikäytössä olleita rakennuksia. Joukossa on sekä tällä hetkellä käytössä olevia että tyhjilleen jääneitä kohteita. Osa kohteista on suojeltuja.
Joidenkin kiinteistöjen kohdalla on järkevää odottaa tulossa olevaa kaavamuutosta, joka mahdollistaa esimerkiksi kiinteistön lohkomisen tonteiksi.
Myyntitapana huutokauppa
Viime aikoina realisointi on toteutettu huutokaupalla, ja ainakin seuraavaksi myyntiin tulevissa kohteissa jatketaan samaa tapaa. Kohteet laitetaan esille huutokaupat.com-sivustolle, jossa kiinnostuneet voivat jättää niistä tarjouksen. Kohteille määritellään pohjahinta ja muut myyntiehdot, jotka kunnanhallitus hyväksyy. Myyntitapa on osoittautunut toimivaksi, ja kiinnostusta on ollut Suomen rajojen ulkopuoleltakin.
Seuraavina myyntiin tulevat todennäköisimmin Klemetskogin koulu, Linjamäen vanha koulu ja Purolan nuorisotalo, jotka pyritään saamaan huutokaupattaviksi tämän vuoden alkupuolella.
Lisää kiinteistöjä tulee tarjolle sitä mukaa, kun ne saadaan valmisteltua myyntiin. Valmisteleminen sisältää muun muassa kiinteistön kunnon selvittämisen, markkinahinnan määrittämisen ja myyntiehtojen hyväksyttämisen. Hinnan määrittämisessä käytetään apuna ulkopuolista arvioitsijaa. Vuoteen 2032 ulottuvan tämänhetkisen listauksen mukaan realisoitavaa on jokaiselle vuodelle.
Lisätiedot:
Kuntakehitysjohtaja Albert Andersson, 040 314 3560, albert.andersson@tuusula.fi
Kiinteistökehityspäällikkö Antti Tölli, 040 314 3531, antti.tolli@tuusula.fi
Realisointiin aiottuja kiinteistöjä
| Kiinteistö | Arvio realisoimisvuodesta |
|---|---|
| Hyrylän ja Väinölän päiväkodit | 2027–2029 |
| Hyrylän koulukeskus | 2031 |
| Hyökkälän koulu | 2027–2029 |
| Kartanon alue (Jokelan tiilitehdas III) | 2031–2032 |
| Kellokoskentie 183 (Sointula) | 2027 |
| Klemetskogin koulu (2 rakennuspaikkaa) | 2026 |
| Linjamäen vanha koulu | 2026 |
| Länsirinne, Steiner-päiväkoti | avoinna |
| Nahkelan vanha koulu | avoinna |
| Nukarintie 8 | 2027 |
| Paijalan vanha koulu | avoinna |
| Prijuutti | 2027 |
| Purolan nuorisotalo | 2026 |
| Ruotsinkylän kerhorakennus | 2030 |
| Ruotsinkylän koulu | 2030 |
| Rusutjärven vanha koulu ja asunto | 2029 |
| Suntiola, Montessori-päiväkoti | avoinna |
| Suutarintie (Rapsikanmäki) | avoinna |
| Tuuskoto | 2029 |
Jouluisia tapahtumia Tuusulassa
Tuusula-viikkoa vietetään 21.–27.7.