Tuusula sai uuden liikenneturvallisuussuunnitelman
Yhteistyössä Järvenpään ja Keravan kanssa laaditussa liikenneturvallisuussuunnitelmassa linjataan kuntien tekemän liikenneturvallisuustyön sisällöt ja painopisteet tuleville vuosille. Suunnitelman visio on, että vuoteen 2035 mennessä tieliikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrä painetaan alueella nollaan.
Kunnanhallituksen maanantaina 9.3. hyväksymän suunnitelman päätavoitteita ovat kuntien liikenneturvallisuustilanteen jatkuva paraneminen kohti kansallisia ja kansainvälisiä tavoitteita sekä liikenneturvallisuustyön kehittäminen.
Kolmen mukana olevan kunnan yhteinen tavoite on puolittaa tieliikenteen kuolemat, vakavat loukkaantumiset ja henkilövahinko-onnettomuudet alueella jo vuoteen 2030 mennessä.
Uudessa suunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota muun muassa jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuteen, koulumatkaliikkumisen turvallisuuden parantamiseen sekä liikennejärjestelmän suunnittelemiseen niin, että inhimillisen virheen vaikutukset minimoituvat.
Liikennekasvatus ja viestintä ovat tärkeä osa liikenneturvallisuuden edistämistä, ja niitä toteutetaan suunnitelman mukaan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, perusopetuksessa, toisella asteella ja nuorisotyössä sekä kunnan yleisen viestinnän kautta.
Lähes sata toimenpide-ehdotusta
Suunnitelmassa liikenneympäristön toimenpideohjelmaan on Tuusulan osalta listattu kaikkiaan 81 parantamiskohdetta, joihin on sisällytetty 91 toimenpide-ehdotusta. Tuusulan toimenpiteiden kustannusarvioksi on laskettu noin 2,8 miljoonaa euroa.
Toimenpiteitä edistetään, tarkennetaan ja seurataan vuosittain ja niitä päivitetään suunnitelmakauden aikana. Edellisen kerran liikenneturvallisuussuunnitelmat laadittiin vuonna 2013, kun ne tehtiin kuntakohtaisina Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa.
Tuusulassa on vuosina 2020–2024 kuollut liikenteessä viisi ja loukkaantunut 156 henkilöä. Asukasmäärään suhteutettuna Tuusulassa henkilövahinkojen lukumäärä oli suurempi kuin Uudellamaalla ja koko maassa keskimäärin.
Nyt hyväksytyn suunnitelman laadinnan aikana alueella liikkuville tehtiin kysely, jossa noin kaksi kolmasosaa vastaajista koki seudulla liikkumisen erittäin tai melko turvalliseksi kävellen, pyörällä, henkilöautolla tai joukkoliikenteellä kulkiessa.
Lisätietoja: liikenneinsinööri Jukka-Matti Laakso, jukka-matti.laakso@tuusula.fi
Jouluisia tapahtumia Tuusulassa
Asumisen houkuttelevuus ja toimivat palvelut saavat asukkaat ja yritykset viihtymään Tuusulassa