Kellokosken Joenrannan ensimmäiset tontit luovutettu
Kellokosken Joenrannassa vuoden alussa myyntiin tulleet Tuusulan kunnan tontit kiinnostivat paikkaa talolleen etsiviä kansalaisia. Noin kuukauden kestäneessä haun ensimmäisessä aallossa tonteista tehtiin kahdeksan hakemusta. Joenrannan tonttitarjonta on nyt avattu jatkuvaan hakuun.
Kunta on jo tehnyt ensimmäiset Joenrannan tonttien luovutuspäätökset. Nyt varattujen tonttien lisäksi Tuusulan kunnalla on tällä hetkellä alueella myytäväksi tai vuokrattavaksi 71 tonttia.
Tonttien koot vaihtelevat välillä 672–1 401 neliömetriä, ja rakennusoikeutta tonteilla on 134–350 kerrosneliömetriä. Tonttien myyntihinnat ovat 30 240–78 806 euroa ja vuosivuokrat 1 512–3 940 euroa.
Joenrannan uusi asuinalue sijaitsee lähellä Kellokosken keskustaa. Arjen palvelut, kuten päiväkoti, koulu, ruokakaupat ja urheilukeskus, löytyvät noin kahden kilometrin säteeltä.
Kellokosken idyllinen kylätaajama sijaitsee noin 50 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Alue tunnetaan ruukin kulttuuriympäristöstä ja Kellokosken sairaalan vivahteikkaasta menneisyydestä. Luonnonläheistä Kellokoskea halkoo joki, joka tarjoaa monenlaisia virkistysmahdollisuuksia.
Uuden tonttialueen kunnallistekniikka on valmis, ja tontin ostaja tai vuokraaja pääsee rakentamaan heti saatuaan tarvittavat rakentamisen luvat.
Lisätietoja puhelimitse tai sähköpostitse: tontti-insinööri Henrik Virta, 040 314 3545, henrik.virta@tuusula.fi(avautuu uuteen ikkunaan)
Uudet oppimisen kodit valmistuvat
Skididialogit kutsuivat lapsia ja nuoria vapaa-ajan pohdintaan Jokelassa