Siirry sisältöön

Uutinen

Satumaailmat kutsuvat – kevään tapahtumia Erkkolassa 

Museo

Erkkolassa on kevään ajan esillä näyttely ”Toden tuolla puolen – mielikuvitusmaailmoja satujen kuvituksissa”, jossa muun muassa Rudolf Koivun, Martta Wendelinin ja Venny Soldan-Brofeldtin teokset johdattavat katsojan kauas arjen rajojen ulkopuolelle. Museossa järjestetään useita näyttelyyn liittyviä satuteemaisia tapahtumia.

Kuvituskuvassa kylä jonka keskellä on korkea linna

Tuusulan kunnan tilinpäätös 2024 

Uutinen

Tuusulan kunnanhallitus käsittelee vuoden 2024 tilinpäätöstä kokouksessaan tänään maanantaina 24.3. Valtuuston käsittelyyn asia etenee huhtikuussa. Tuusulan kunnan tulos oli 0,5 miljoonaa euroa alijäämäinen (peruskunta -1,4 miljoonaa euroa alijäämää ja vesihuoltoliikelaitos 0,9 miljoonaa euroa ylijäämää). Tuusula on elinvoimassaan kuntakokoluokkansa Suomen ykkönen.

Liike- ja palvelukeskus Särmän työmaa maaliskuussa 2025

Kutsumme kaikki mukaan sydämelliseen vapaaehtoistyöhön – Välittämisen SM-kisat käynnistyvät aprillipäivänä 

Uutinen

Tuusulan kunta kutsuu asukkaita, yritysten ja yhteisöjen henkilöstöä, oppilaitoksia, harrastusporukoita ja perheitä osallistumaan Välittämisen SM-kisoihin 1.4.–31.5.2025. Voit osallistua johonkin kisaohjelman tapahtumista kokoamalla oman vähintään kolmihenkisen joukkueesi tai ilmoittautua kisakeikan järjestäjäksi. Kisakeikoille ilmoittautuminen on nyt käynnissä jatkuen huhti-toukokuussa, ja järjestäjäksi voi ilmoittautua maaliskuun loppuun saakka.

Kaksi henkilöä lyömässä kädet yhteen.