Työllisyyspalvelut
Tuusulan kunnan työllisyyspalveluissa autamme niitä 30 vuotta täyttäneitä kuntalaisia, jotka kokevat tarvitsevansa apua työnhaussa tai uuden urapolun etsimisessä.

Työllisyyspalveluista saat kokonaisvaltaista ohjausta työnhakuun liittyen. Autamme sinua parantamaan työnhakutaitojasi, selvittämään koulutusvaihtoehtoja ja etsimään sopivaa työ- tai työkokeilupaikkaa. Yhteistyö käynnistyy sopimalla tapaaminen työllisyysohjaajan kanssa. Sinulla on mahdollisuus päästä maksuttomiin, työllistymistä tukeviin palveluihin oman tavoitteesi ja palvelutarpeesi mukaan.
Alle 30-vuotiaita tuusulalaisia auttaa nuorten aikuisten palvelut:
Ajankohtaisia tapahtumia
Vuoden 2026 tapahtumia
- Kohti työtä – verkostoitumistapahtuma johtajille ja päälliköille 3.9.2026(siirryt toiseen palveluun)
Mitä headhunter todella haluaa nähdä? Entä kuinka LinkedIniä kannattaa hyödyntää työnhaussa juuri nyt? Kuulet myös tekoälyn käytöstä johtajien työnhaussa ja oman osaamisen näkyväksi tekemisessä.
Tule mukaan Kohti työtä -verkostoitumistapahtumaan 3.9.2026 ja kuule asiantuntijoiden parhaat vinkit, tutustu interim-työskentelyn mahdollisuuksiin ja laajenna verkostojasi.
Paikka ja aika: Järvenpää, Bulevardikortteli klo 13.00-15.30
Tervetuloa mukaan rakentamaan seuraavaa uramahdollisuuttasi!
Ilmoittautumiset: Webropol-ilmoittautuminen(siirryt toiseen palveluun) - HyviRekry 2026 kutsuu työnantajat mukaan – ilmoittaudu rekrytointitapahtumaan(siirryt toiseen palveluun)
Keski-Uudenmaan TE-palvelut, Business Hyvinkää ja Hyria järjestävät suositun HyviRekry 2026 -rekrytointitapahtuman torstaina 17.9.2026 klo 13–15.30 Hyvinkään kaupungintalon aulassa (Kankurinkatu 4–6).
Tapahtuma tarjoaa työnantajille erinomaisen mahdollisuuden kohdata alueen työnhakijoita sekä esitellä avoimia työpaikkoja, harjoittelu- ja työkokeilupaikkoja. Edellisvuosien tapaan tapahtumaan odotetaan satoja kävijöitä.
Työnantajien ilmoittautuminen on avoinna 31.8.2026 asti. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten mukaan kannattaa ilmoittautua mahdollisimman pian.
Työnantajan ilmoittautuminen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Työnhakijoiden ei tarvitse ilmoittautua tapahtumaan etukäteen.
- Vantaan Megarekry (siirryt toiseen palveluun)on vuosittain järjestettävä rekrytointitapahtuma, johon osallistuminen on maksutonta sekä työnantajille että työnhakijoille. Vuoden 2026 tapahtuma järjestetään 29.10. kello 10-15 Kauppakeskus Myyrmannissa.
Tämän vuoden tapahtuman painopisteenä ovat rekrytoinnit ja avoimet työmahdollisuudet, joten toivomme näytteilleasettajilla olevan tarjolla työpaikkoja, harjoittelu- tai koulutuspaikkoja tai muita konkreettisia väyliä työllistymiseen.
Haku näytteilleasettajaksi avataan viikolla 33!
Vuoden 2027 tapahtumia
- Suomen suurin ja vanhin korkeakouluopiskelijoiden ja valmistuneiden uratapahtuma ContactForum(siirryt toiseen palveluun) palaa Helsingin Messukeskukseen taas tammikuussa 2027!
Tapahtuma tuo vuosittain yhteen laajan kattauksen eri alojen yrityksiä ja tuhansia motivoituneita opiskelijoita sekä kokeneempia ammattilaisia.
Early Bird -kampanja on nyt käynnissä, ja edullisemmat hinnat ovat tarjolla vain rajoitetun ajan. Varmista yrityksellenne näkyvyys vuoden merkittävimmässä uratapahtumassa!
Työllistämisen kuntalisä
- Kunnanhallitus päätti 20.4.2026 pidetyssä kokouksessa kuntalisän käyttöönotosta. Kunnanhallitus päätti hyväksyä työllistämisen kuntalisän käyttöönoton hyödyntäen työttömyysetuuksien kuntaosuuteen varattua määrärahaa.
- Kuntalisän määrä on 800 euroa kokoaikaisesta ja 500 euroa osa-aikaisesta työsuhteesta.
- Kuntalisä maksetaan työnantajalle, joka palkkaa pitkään työttömänä olleen tuusulalaisen työntekijän, jonka työttömyys on kestänyt
- 18–25-vuotiaalla puoli vuotta ja
- yli 25-vuotiaalla vuoden ajan.
- Lisätietoja ja hakemuslomake Tuusulan kunnan työllistämisen kuntalisä – Tuusula
Kaikki kesätyösetelit on varattu! Muista hakea maksatusta!
- Maksatushakemus on avattu 1.8.2026. Hakemukseen voit siirtyä tästä linkistä: Asiointi(siirryt toiseen palveluun)
- Jono avattiin viikolla 24, ja kaikki setelit on nyt varattu.
- Yleensä seteleitä peruuntuu kesän mittaan, joten voit jättää hakemuksen, ja sinulla on mahdollisuus saada seteli vielä myöhemmin kesällä.
- Muistathan perua setelin, jos kesätyö ei toteudu! Voit laittaa viestiä sähköpostitse tyollisyyspalvelut@tuusula.fi.
Tuusulan kunnanhallitus päätti 12.1.2026 pidetyssä kokouksessa kesätyöseteleistä.
- Kesätyöseteleitä myönnetään 150 kpl.
- Kesätyöseteli myönnetään ensisijaisesti nuorelle, joka ei ole hyödyntänyt seteliä vuonna 2024 tai 2025, jos nuori on saanut setelin edellisinä vuosina, hänen hakemuksensa asetetaan jonoon. Jono avataan heille 31.5.2026.
- Hakuaika on 23.2.–31.10.2026, ja setelit jaetaan hakujärjestyksessä.
- HUOM! Hakemuksen liitteeksi tarvitaan selvitys työnantajan saamista de minimis -tuista sekä ajantasainen ja allekirjoitettu työsopimus.
Tuusula tukee nuorten kesätyöllistymistä myös kesätyöpaikoilla sekä 4H-yhdistyksen tuottamalla kesäyrittäjyysohjelmalla.
Työllisyyspalvelut
Toimistomme sijaitsee Hyrylässä, osoitteessa Kievarinkaari 4 D. Tapaamme asiakkaita ajanvarauksella. Voimme järjestää tapaamisen toimistomme sijaan myös Jokelassa tai Kellokoskella asiakkaan toiveiden mukaisesti. Toimistomme on kerrostalon päädyssä, sisäänkäynti Tuusulanväylän puoleiselta kevyen liikenteen väylältä. Tunnistat toimiston värikkäistä Tuusula-ikkunateippauksista.
Parkkipaikkoja on satunnaisesti Kievarinkaaren varrella, mutta varmimmin autolla saapuville on tilaa tien toisella puolella S-marketin parkkipaikalla. Muistathan parkkikiekon!

Huomioithan, että Tuusulan kunnan työllisyyspalvelut ei hoida työttömyysturvaa koskevia tai muita työvoimaviranomaisten asioita. Nämä asiat käsitellään Keski-Uudenmaan TE-palveluissa.
Työllisyyspalvelut muuttaa syyskuussa uuteen kunnantaloon Särmään (Autoasemankatu 4), ja muuton vuoksi 24.8.–11.9. ohjaajat tapaavat asiakkaita pääosin etänä Teamsin välityksellä. Asiakastapaamiset alkavat Särmässä 14.9., tervetuloa!

Työllisyysohjaajat
Työllisyyspalveluissa sinua palvelevat työllisyysohjaajat Timo Westman, Sari Korhonen ja Sara Uimonen. Voit varata ajan tapaamiseen.
040 314 3045
timo.westman@tuusula.fi
040 314 3046
sari.korhonen@tuusula.fi
040 314 3055
sara.uimonen@tuusula.fi
Voit myös ottaa yhteyttä työllisyyskoordinaattori Heidi Kuituseen, 040 314 3057 tai heidi.kuitunen@tuusula.fi. Lisäksi tavoitat meidät yhteisestä sähköpostiosoitteesta tyollisyyspalvelut@tuusula.fi.
Asiakaspalaute
Voit klikata linkkiä tai ottaa älypuhelimella kuvan alla olevasta QR-koodista ja antaa palautetta työllisyyspalveluille. Lähetämme muistutuksen kyselystä palvelussamme parin edellisen kuukauden aikana aloittaneille asiakkaille, ja arvomme yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken lahjakortin.
