Uutinen
Etelä-Tuusula, Sammonmäki III ja IV -asemakaava-alue ja -asemakaava-alueen muutos
Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikassa on laadittu Sammonmäki III ja IV -asemakaava-alue ja -asemakaava-alueen muutoksen katusuunnitelmaehdotus.
Äänivalta on nyt lapsilla ja nuorilla – jännittävä osbu-äänestys on käynnistynyt!
Tuusulan lasten ja nuorten osallistuvan budjetoinnin kierros on huipentunut tänään 6.5. käynnistyneeseen äänestysvaiheeseen. Tulevan kahden viikon aikana lapset ja nuoret pääsevät äänestämään niin varhaiskasvatuksessa, kouluissa kuin avoimissa äänestyspajoissa. Odotettu äänestystulos selviää 22.5. kello 13 livelähetyksessä.
Tuusulalle kolme uutta kummitukiurheilijaa
Tuusulan kunta on sopinut nuorten lupaavien urheilijoiden auttamisesta kummitukisopimuksilla. Kunnan tuella autetaan nuorten uraa ja edistetään Tuusulan näkyvyyttä.
Kuvataide ja sanat kohtaavat Erkkolan uudessa näyttelyssä
Erkkolan keskiviikkona 6.5. avautuva näyttely "Kirjaimellisesti katsoen" tarkastelee kuvataiteen ja kirjallisen kielen moniulotteista vuoropuhelua. Se kokoaa yhteen teoksia, joissa kuva ja sana limittyvät, täydentävät toisiaan ja synnyttävät uusia merkityksiä. Teksteihin viittaaminen nousee esiin keskeisenä, ajasta toiseen kantavana taiteen ilmaisukeinona.
Erkkolan uudet verkkosivut on julkaistu
Tervetuloa tutustumaan Erkkolan uusiin verkkosivuihin osoitteessa www.erkkola.fi. Verkkosivullamme haluamme tarjota kävijöille selkeästi tietoa museosta sekä sen näyttelyistä ja tapahtumista.
Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Jokelan alueen uudistustyöt käynnistyvät
Jokelan alueen uudistustyöt käynnistyvät sähköratapylväsperustusten rakentamisella 4.5.2026 alkaen radan itäiselle puolelle. Sähköratapylväsperustustöiden valmistuminen mahdollistaa rautatien alittavan Blennerintien uuden alikulkusillan, siihen liittyvien katuyhteyksien ja Palojoen ylittävän sillan rakentamisen.
Tuusulan kunta tarjoaa Kotikonsertteja ikäihmisille
Toukokuussa Tuusulan kunta tarjoaa kymmenen ilmaista kotikonserttia ikäihmisille, joiden on vaikea osallistua kodin ulkopuolella järjestettäviin kulttuuripalveluihin. Kotikonserttikiertue järjestetään nyt kolmatta kertaa ja tarjolla on haitarimusiikkia.
Lasten ja nuorten näkemykset ja kokemukset vaikuttavat ympäristön suunnitteluun – osallistamisen tueksi on valmistunut menetelmäpakka
Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työssä edistetään lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa oman lähiympäristönsä suunnitteluun. Kasvun ja ympäristön toimialueen käyttöön valmistunut osallistamispakka tarjoaa asiantuntijoille työkaluja tuoda lasten ja nuorten ääni kuuluville entistä vahvemmin.
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virkaan hakeneista 7 haastatteluun
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virkaan hakeneista 7 kutsutaan ensimmäiselle haastattelukierrokselle.
Poikkeusaikoja ja kesätauko ikäihmisten ruokailussa
Moniolla järjestettävässä ikäihmisten ruokailussa on poikkeusajat 13.5. sekä 20.–26.5. Kesän aikana 27.5.–16.8. ikäihmisten ruokailu kouluilla on tauolla.