Uutinen
Harrastustuutorit jalkautuvat Tuusulan kouluihin
Tuusulan uusi harrastustuutoritoiminta on tärkeä väylä nuorille kertoa harrastus- ja vapaa-ajanviettotoiveistaan sekä jakaa tietoa mahdollisuuksista ikätovereilleen. Harrastustuutorikoulutus kokosi innokkaita osallistujia ympäri Tuusulan.
Kunnanhallituksen päätöksiä 23.2.2026
Tuusulan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 23.2.2026.
Poikkeusjärjestelyjä junaliikenteessä Jokelassa
Väylävirasto kertoo, että joitakin yöllä ja varhaisaamulla ajettavia paikallisjunavuoroja korvataan lähikuukausina busseilla Järvenpään ja Jokelan välillä. Lisäksi osa junista käyttää Jokelassa toista laituria kuin normaalisti. Poikkeusjärjestelyjen aikana tehdään pääradan uudistamishankkeeseen liittyviä radan rakenteiden asennustöitä.
Tuusulan Focus-yritysalue esittäytyy Business Arena Finland 2026 -tapahtumassa
Tuusulan Focus-yritysalue on tänään 12.2.2026 esillä Helsingissä järjestettävässä Business Arena Finland 2026 -tapahtumassa. Focus on Etelä-Tuusulaan tuleva laaja yritysalue, josta löytyy monen kokoisia yritystontteja. Pääpaino on isoissa, yli kymmenen hehtaarin rakennuspaikoissa. Rakentamisen kokonaismäärä on lähes miljoona kerrosneliömetriä.
Osallistu paloturvallisuuden itsearviointiin
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo toteuttavansa pientalojen ja asunto-osakeyhtiöiden paloturvallisuuden itsearvioinnit alueellaan. Yli 11 500 kotitaloutta ja 1 600 asunto-osakeyhtiötä on saanut pelastuslaitokselta saatekirjeen, joka ohjaa arvioimaan oman kiinteistön paloturvallisuutta.
Tuusulan valtuuston päätöksiä 9.2.2026
Tuusulan valtuusto kokoontui maanantaina 9.2.2026.
Vinkit talvilomaviikon viettoon Tuusulassa
Viikolla 8 vietettävä koulujen talviloma tarjoaa lapsille ja nuorille tekemistä Tuusulassa. Mahdollisuuksia löytyy niin ulkoa kuin sisätiloista. Valitse sinulle mukavimmat lomapäivien puuhat!
Seuraa valtuuston kokousta verkossa 9.2. kello 18 alkaen
Tuusulan valtuusto kokoontuu maanantaina 9.2.2026 kello 18 Moniossa. Kokousta voi seurata myös verkossa.
Pääradan kehittämisen louhintatyöt käynnistyvät Hornankalliossa
Väylävirasto tiedottaa, että Helsinki–Riihimäki-rataosan kehittämishankkeeseen liittyvät louhintatyöt käynnistyvät Tuusulan Hornankalliossa maanantaina 9.2. Louhintatyöt aiheuttavat tilapäistä melu- ja liikennehäiriötä alueella.
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tiedottaa: Ehdota ympäristöpalkinnon 2026 saajaa – etsimme vaikuttavia ilmastotekoja Keski-Uudeltamaalta
Millaisia ilmastotekoja sinä tai yhteisösi olette tehneet ympäristön hyväksi? Tunnetko muun tahon, joka ansaitsee palkinnon toiminnastaan? Ehdota ympäristöpalkinnon 2026 saajaa 1.3.2026 mennessä.