Siirry sisältöön

Uutinen - Perheet

Jouluisia tapahtumia Tuusulassa 

Uutinen

Tuusulassa pääsee virittäytymään joulun tunnelmaan erilaissa tapahtumissa. Tarjolla on konsertteja, myyjäisiä, askarteluiltoja, työpajoja ja paljon muuta.

Joulupukki, joulumuori ja lapsia Puustellin joulutapahtumassa vuonna 2022

Lapsille ja nuorille kuulemisen kokemuksia Lapsen oikeuksien viikolla 

Uutinen

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä syksynä 17.–23.11. Viikon teema, lapsella on oikeus kuulua, muistuttaa lasten ja nuorten oikeudesta kuulua yhteisöön sekä tulla nähdyksi ja kuulluksi. Teema on viikon aikana esillä niin päiväkodeissa, kouluissa kuin vapaa-ajan toiminnassa. Annetaan lasten ja nuorten kuulua!

Lapsia seisomassa ulkovaatteista. Etummaisena oleva lapsi katsoo suoraan kameraan.

Tunnetaitojen edelläkävijyyttä Tuusulassa 

Uutinen

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat yksi tärkeimmistä kasvattajien taidoista. Tuusulan tunnetaito-osaamista on viety ulkomaille asti. Lapsille ja nuorille omien tunnetilojen tunnistaminen antaa eväitä käsitellä vaikeitakin asioita turvallisesti aikuisten tuella.

Lapsi pötköttelee maassa ja hänen takanaan on aikuinen istumassa. Maassa on kukkakuvio.