Uutinen
Skidiviikon 3.–9.11.2025 ohjelmisto on julkaistu
Lastenkulttuuri nousee esiin Tuusulan Skidiviikolla 3.–9.11.2025. Viikon aikana nähdään 21 esitystä. Mukana Skidiviikolla on tänä syksynä teatteria, nukketeatteria, tanssia, taikuutta, lastenmusiikkia ja jopa oopperaa lapsille. Perheille suunnattu Tuhkimo -lastenooppera nähdään iltaesityksenä torstaina 6.11. kello 18 kulttuuritalo Moniossa.
Lasten ja nuorten osallistuvan budjetoinnin kierros on käynnissä
Tuusulan seitsemäs osallistuvan budjetoinnin kierros käynnistyy maanantaina 29.9. ideahaulla, ja tällä kertaa se on suunnattu lapsille ja nuorille.
Maalarin maisemat täyttävät Halosenniemen
Pekka Halosen syntymästä tulee 23.9. kuluneeksi 160 vuotta. Halosenniemessä juhlistetaan taiteilijan elämää ja uraa uudella näyttelyllä ”Maalle kauvaksi pois – maalarin maisemissa” keskiviikosta 24.9. alkaen. Se esittelee Halosen maalauksia kotiseudulta Lapinlahdelta, matkoilta Suomessa sekä Halosenniemen ateljeekodin ympäristöstä Tuusulanjärven rannalta. Suomalaisen kansan ja luonnon kuvaajana tunnettu Halonen keskittyi Tuusulassa etenkin oman kodin lähimiljöön kuvaamiseen. Maalauksista välittyvät vuodenaikojen ja säätilojen vaihtelut.
Anna palautetta Tuusulanjärven alueen kehittämisvisioista
Tuusulanjärven ja Tuusulanjokilaakson alueen kehittämishankkeessa on laadittu visioluonnokset jatkotyön pohjaksi. Luonnoksia voi kommentoida 30.9. saakka.
Ikäihmisten ruokailuajassa väliaikaisia muutoksia 18.–29.9. Moniolla
Ikäihmisten ruokailu järjestetään Moniolla poikkeuksellisesti 18.–29.9.2025 kello 13–13.20.
Odotetut Sadonkorjuumarkkinat valtaavat Krapin pihapiirin 20.9.
Tervetuloa koko perheen syksyiseen markkinatapahtumaan Tuusulaan Krapin Pajan pihapiiriin lauantaina 20.9. kello 10–14. Perinteisessä sadonkorjuutapahtumassa on luvassa markkinatunnelmaa, paikallisia satokauden tuotteita, käsitöitä ja erityistä ohjelmaa perheen pienemmille.
Liikkujan viikko kannustaa miettimään omia liikkumisvalintoja
Euroopan Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa, 16.–22.9. Liikkujan viikolla kannustetaan pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen.
Kunnanhallituksen päätöksiä 15.9.2025
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 15.9.2025.
Joko huomasit: Maanpuolustuspäivä 27.9. Tuusulassa
Miten Suomi varautuu kriiseihin? Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä oman turvallisuutensa eteen? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Tuusulassa lauantaina 27.9.2025.
Martta Wendelinin kaupunkilaisnaiset saapuvat Erkkolaan
Martta Wendelin (1893–1986) tunnetaan ennen kaikkea kodin ja maaseudun idyllisten maisemien kuvittajana. 1920–30-luvuilla hän kuitenkin kuvasi myös aivan toisenlaista aikaa ja tunnelmaa: kaupunkien vilinää ja muodikkaita jazztyttöjä. Keskiviikkona 10.9. avautuva Tuusulan taidemuseon syksyn näyttely Silkkisukkia, polkkatukkia nostaa esiin tämän vähemmän tunnetun, modernia naiseutta ja kaupunkikulttuuria kuvanneen vaiheen Wendelinin uralla.