Siirry sisältöön
Henkilö tekee pihakivetystä

Määritelmät:

Rakennuksella tarkoitetaan erillistä, kiinteää, paikallaan pysytettäväksi tarkoitettua, omalla sisäänkäynnillä varustettua kohdetta, joka sisältää katettua ja seinien erottamaa tilaa.

Rakennuskohteella tarkoitetaan rakennusta tai rakennelmaa, jolla voi olla vaikutusta ympäröivien alueiden käyttöön ja jonka toteuttamisessa on otettava huomioon olennaisia teknisiä vaatimuksia, sekä erityistä toimintaa varten rakennettavaa aluetta, josta aiheutuu vaikutuksia sitä ympäröivien alueiden käytölle

Katokseksi katsotaan tila, jota ympäröivien seinien pinta-alasta vähintään 30 % on ulkoilmaan aukinaista.

Rakennelmalla tarkoitetaan kevytrakenteista ja siirtokelpoista yksikerroksista rakennuskohdetta, kuten pihavaja, puutarhamaja, kasvihuone, grillikatos, maakellari, leikkimökki, joiden pohjan ala on alle 20 m². Rakennelmia ei lasketa tontin rakennusoikeuteen.

Rakentamisluvasta vapautetut hankkeet:

Rakentamislain mukaisesti kerrosalaltaan alle 30 neliömetrin rakennuksille ja alle 50 neliömetrin katoksille ei tarvita rakennusvalvontaviranomaisen lupaa, kun rakennat ne alueen kaavan mukaisesti ja sallitun rakennusoikeuden puitteissa. Tällaisia rakennuksia voivat olla esimerkiksi pihasauna, autokatos, kesäkeittiö ja varasto.

Asuinrakennuksille ja vapaa-ajan asunnoille on aina haettava lupa rakennuksen koosta riippumatta. Rakennuksen asuttavuus arvioidaan ympäristöministeriön ”hella”-periaatteen mukaisesti – jos rakennuksessa on kiinteä keittiövarustus liesineen eli helloineen, se tulkitaan vapaa-ajan asunnoksi tai asuinrakennukseksi eli luvanvaraiseksi rakentamiseksi.

Kunnan rakennusjärjestyksen 7 §:ssä on lisäksi esitetty rakentamiskohteet, jotka voidaan suorittaa ilman rakentamislupaa tietyin edellytyksin. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset rakennelmat.

Rakentamislain mukaan kaikessa luvanvaraisessa ja luvanvaraisuudesta vapautetussa rakentamisessa on noudatettava rakentamislakia ja sen nojalla annettuja määräyksiä. Luvanvaraisuudesta vapautetusta rakentamisesta jää ainoastaan lupaprosessi pois.

Hankkeeseen ryhtyvän täytyy ennen rakentamishankkeeseen ryhtymistä selvittää muun muassa

  • alueen kaavatilanne
  • kiinteistön käytettävissä oleva rakennusoikeus
  • muut mahdolliset suunniteltua rakentamista koskevat määräykset.

Alle 30 neliömetrin rakennuksia rakennettaessa tulee huomioida. että niillä saattaa olla korottava vaikutus vesimaksuihin, vaikka rakennuksessa ei olisi vesipistettä. Rakennetun kerrosalan kasvaessa tulee olla yhteydessä Tuusulan Veteen. Hankkeeseen ryhtyvän on myös hankittava pätevät suunnittelijat ja riittävät suunnitelmat.

Luvanvaraisuudesta vapautetuissa hankkeissa rakennuttaja itse huolehtii riittävän osaamisen hankkimisesta ja varmistaa rakentamisen määräystenmukaisuuden. Lain tuoma vapaus merkitsee siis kiinteistön omistajalle vastuuta rakennuttajan roolissa.

Rakennuskohteen sijoittaminen

Rakennuskohteet tulee sijoittaa asemakaava-alueen ulkopuolelle vähintään 4 m etäisyydelle kiinteistön rajasta, ellei naapuri ole antanut sijoittumiselle kirjallista suostumusta. Asemakaava-alueella rakennukset ja rakennelmat tulee sijoittaa rakennusalalle. Rakennuskohdetta ei saa sijoittaa siten, että siitä aiheutuu naapurille haittaa tai se vaikeuttaa naapuritontin rakentamista. Rakennelman saa sijoittaa myös rakennusalan ulkopuolelle, kunhan se ei aiheuta kadulle/tielle näkemähaittaa. Istutettavaksi määrätylle alueelle ei saa sijoittaa rakennuksia tai rakennelmia ilman poikkeamislupaa pois lukien pohja pinta-alaltaan alle 10 m² rakennelmat.

Huomioi myös naapurit ja turvallisuus

Lupatarpeesta vapautettu rakentaminen on usein täydennysrakentamista olemassa olevaan ympäristöön. Rakentamisessa onkin muistettava myös sen vaikutus naapurustoon. Hyvän käytännön mukaista on tiedottaa naapureita ennen töihin ryhtymistä.

Myös luvanvaraisuudesta vapautetussa rakentamisessa on huolehdittava niin palo- kuin rakenteellisestakin turvallisuudesta. Savuhormilla varustettujen rakennusten ja autosuojien sijoittamisessa on noudatettava paloturvallisuudesta annettuja määräyksiä ja ohjeita. Näitä on avattu muun muassa TOPTEN -pientalon palokortissa.

Myös muiden kuin savuhormillisten rakennusten tai autosuojien sijoittelussa tulee huomioida mahdolliset palo-osastointitarpeet naapureiden suhteen. Hyvänä yleissääntönä on muistaa kahdeksan metrin suojaetäisyys muuhun rakentamiseen ja neljän metrin etäisyys tontin rajaan.

Savuhormin ja tulisijan rakentaminen luvanvaraisuudesta vapautettuun rakennukseen ei edellytä rakennusvalvonnan lupaa. Jos savuhormi rakennetaan asuinrakennukseen, lupa tarvitaan. Rakennuksen on oltava myös turvallinen käyttää.

Rakenteiden lujuuden ja kantavuuden mitoituksessa lumikuorma on otettava riittävästi huomioon. Lisäksi on huolehdittava katto- ja pintavesien ohjauksesta sekä pintamaan kallistuksista.

Ilmoitus verottajalle

Nykyisen verolain mukaan rakennuksen omistajan on ilmoitettava luvasta vapautetut rakennukset verottajalle kiinteistöveroilmoituksella silloin, kun niiden kokonaisala ylittää viisi neliömetriä.

Kunnan kiinteistörekisterin pitäminen ajan tasalla on lakiuudistuksessa jäänyt pois. Vain luvanvaraisista rakennuksista menee rakennusvalvonnan kautta tieto digi- ja väestötietojärjestelmään, tulevaisuudessa rakennetun ympäristön tietojärjestelmään ja edelleen verottajalle.

Rakennusvalvonnalle tieto luvanvaraisuudesta vapautetuista rakentamishankkeista tulee sitten, kun kiinteistöllä käynnistyy rakentamisluvan edellyttämä hanke.

Rakennusvalvonnan rooli luvanvaraisuudesta vapautetussa rakentamisessa

Rakentamislain ja sen esitöiden sekä hallituksen linjauksen mukaisesti rakennusvalvonnan resursseja on kohdennettava yhteiskunnallisesti merkityksellisten hankkeiden valvontaan. Pienempien rakentamishankkeiden osalta laissa on määritelty kiinteistön omistajille vastuita ja velvoitteita.

Rakennusvalvonta ohjaa ainoastaan luvanvaraista rakentamista. Rakennusvalvonta ei siis ratkaise rakentamislupaa kohteille, joihin lupaa ei lain mukaan vaadita. 

Rakennusvalvonta tarjoaa maksutonta neuvontaa rakentamisen luvanvaraisuudesta, luvan käsittelyprosesseista ja hallinnollisista asioista.

Jokaisen rakentamishanketta suunnittelevan on syytä selvittää rakentamisen edellytykset ennen toteutusta. Kaavatiedot löytyvät kunnan nettisivujen karttapalvelun kautta, ja rakennusvalvonnasta voi kysyä apua esimerkiksi rakennusoikeuden selvittämisessä.

Rakennusvalvonta kannustaa rakentamaan vastuullisesti, kestävästi sekä naapurustoa kunnioittavasti. Näin luodaan kaikille viihtyisää ympäristöä ja vältytään tilanteilta, jossa rakennusvalvonta joutuu puuttumaan luvanvaraisuudesta vapautettuun rakentamiseen.

Muistilista rakentajalle, kun rakentamishanke ei edellytä rakennusvalvonnan lupaa

  • Rakenna aina omalle tontille.
  • Rakenna kaavanmukaisesti. Tarkista kaavatilanne Tuusulan kunnan karttapalveluista tai teknisestä palvelupisteestä.
  • Selvitä rakennuspaikan rakennusoikeus. Tontilla on oltava riittävästi rakennusoikeutta.
  • Noudata rakentamisen muitakin määräyksiä.
  • Hanki riittävä osaaminen ja pätevät vastuuhenkilöt.
  • Tiedota naapureita ja huomioi rakentamisessa myös paloturvallisuus.
  • Tallenna suunnitelmat vastaisuuden varalle.
  • Ilmoita verottajalle uudet rakennukset, jotta ne tulevat kiinteistöverotuksen piiriin.