Päätöstiedote 18.5.2015: Tuusulan kunnanhallituksen päätöksiä

18.05.2015 klo 18.45

Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset vahvistuvat kokousta seuraavan viikon tiistaina, kun tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville, paitsi sellaisissa asiakohdissa, jotka kokous tarkastaa ja hyväksyy välittömästi.

235 § Valtuuston 11.5.2015 pidetyn kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

Kunnanhallitus päätti todeta KunL 56 §:n mukaisesti valtuuston 11.5.2015 pidetyn kokouksen päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja olevan täytäntöönpanokelpoisia ja merkitä toivomusponnet tiedokseen.

236 § Yleishyödylliset seurat ja yhdistykset, avustusten myöntäminen vuonna 2015

Kunnanhallitus päätti myöntää avustukset esityslistan liitteen mukaisesti.

Kunnanhallitus päätti edellyttää, että avustuksen saaja toimittaa hakemuksessa edellytetyt mahdollisesti puuttuvat liitteet kuntaan ennen avustuksen maksamista.

237 § Järjestötalojen peruskorjaukset, avustusten myöntäminen vuonna 2015

Kunnanhallitus päätti myöntää avustukset seuraavasti:

Kellokosken-Linjamäen pienviljelijäyhdistys ry: 2 400,00 euroa

Klemetskog Ungdomsförening rf: 400,00 euroa

Tuusulan Demarit ry: 8 700,00 euroa

Tuusulan Nuorisoseura ry: 5 500,00 euroa

Yhteensä 17 000,00 euroa

Kunnanhallitus päätti edellyttää, että avustuksen saaja toimittaa selvityksen tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista sekä mahdollisesti puuttuvat liitteet ennen avustuksen maksamista.

238 § Eläkeläisjärjestöt, avustusten myöntäminen vuonna 2015

Kunnanhallitus päätti myöntää avustukset esityslistan liitteen mukaisesti ja edellyttää, että avustuksen saaja toimittaa hakemuksessa edellytetyt mahdollisesti puuttuvat liitteet kuntaan ennen avustuksen maksamista.

239 § Ljungberg Rauno Johannes, asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen tarkistus

Kunnanhallitus päätti, että aiemmin solmitusta kaavoituksen käynnistämissopimuksesta voidaan poiketa siten, että kunta voi resursseillaan edistää asemakaavan laadintaa.

240 § Työhyvinvointipäällikkö, virkanimikkeen muutos henkilöstön kehittämispäälliköksi

Kunnanhallitus päätti muuttaa Henkilöstö- ja tukipalvelut -tulosalueelle sijoitetun työhyvinvointipäällikön viran nimikkeen henkilöstön kehittämispäällikön nimikkeeksi.

241 § Seudullisen hankintapalvelukeskuksen yhteistoimintasopimuksen irtisanominen

Liisa Sorri esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti, että Nurmijärven ja Tuusulan kuntien välillä 20.3.2009 allekirjoitettu seudullista hankintapalvelukeskusta koskeva yhteistoimintasopimus irtisanotaan päättymään 31.12.2015.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.

242 § Tuusulanjärven vesiensuojeluyhdistys ry:n vuosikokous

Kunnanhallitus päätti nimetä Tuusulanjärven vesiensuojeluyhdistys ry:n hallituksen jäsenehdokkaaksi kunnanjohtaja Hannu Joensivun ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenehdokkaakseen vt. tekninen johtaja Petri Juhola.

Lisäksi kunnanhallitus päätti antaa mahdolliset muut ohjeet vuosikokousedustajalle.

243 § Kutsuntatilaisuuksista aiheutuvat toimenpiteet

Kunnanhallitus päätti nimetä kutsuntalautakuntien jäseniksi erityisnuorisotyöntekijä Timo Oinaanojan ja yksilövalmentaja Antti Peltolan ja Oinaanojan varajäseneksi johtavan erityisnuorisotyöntekijän Jaana Kellosalmen ja Peltolan varajäseneksi nuorisotyön päällikkö Sami Paanasen.

Kunnanhallitus päätti valita Arto Lindbergin kunnan tervehdyksen esittäjäksi kaikille kutsuntapäiville ja varajäseniksi Lauri Untamon, Veikko Seunan, Sanna Kervisen ja Tuija Reinikaisen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti kustantaa kutsuntalautakunnille ja kutsunnanalaisille lounaan ja kutsuvieraille kahvituksen.

244 § Käräjäoikeusverkoston kehittäminen, lausunto oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä

Kunnanhallitus päätti todeta lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa oikeusministeriön työryhmän mietinnöstä ”Käräjäoikeusverkoston kehittäminen”.

245 § Kunniamerkkien hakeminen kunnan luottamushenkilöille ja henkilökunnalle

Kunnanhallitus päätti, että kunniamerkit haetaan esityslistan liitteen mukaisesti.

246 § Leppiaho Kari, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuuston varajäsenen tehtävästä eroaminen ja uuden varajäsenen valinta

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää Kari Leppiaholle eron Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuuston varajäsenen tehtävästä ja valita Salla Heinäselle henkilökohtaisen varajäsenen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuustoon.

247 § Yhteistyön lisääminen yksityisten päiväkotien kanssa, aloite

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kasvatus- ja sivistystoimen vastauksen aloitteen johdosta ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa valtuutettu Ruut Sjöblomin 13.10.2014 § 130 tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

248 § Viranhaltijapäätökset

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

249 § Toimielinten pöytäkirjoja

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistalla mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 51 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Esityslista

Takaisin