Ulkoilua Tuusulanjärven jäällä
Tuusulanjärven talvikausi on alkanut. Järven jäällä voi esimerkiksi hiihtää, luistella tai potkukelkkailla, ja myös vuokravälineitä on tarjolla. Tarkistathan jään ajantasaisen tilanteen ennen ulkoilua.
Rakenna kotisi Tuusulaan
Tarjoamme monenlaisia asumisen vaihtoehtoja, turvalliset puitteet, pääsyn luontoon kotiportailta – ja samalla lyhyen matkan pääkaupungin vilinään. Katso vapaat tontit ja muut vaihtoehdot!
Ajankohtaista
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 27.1.2025.
Vuoden ensimmäisen Skidiviikon monipuolinen ohjelma on julkaistu. Luvassa on muun muassa musiikkia, nukketeatteria ja klovneriaa. Lastenkulttuuriviikkoa vietetään 3.–9.3.
Etelä-Tuusulassa Riihikallion koululla vietetään 7.3.2025 kello 18–21.30 yhteistä Kaikki polttaa kaikkia -peli-iltaa. Tapahtumaan kutsutaan mukaan peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria ympäri Tuusulan – tule yksin tai yhdessä kavereiden tai perheen kanssa. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä.
Tuusulan kunnan edustajien vierailut alueella toimiviin yrityksiin jatkuivat viime viikolla logistiikkayritys Alfaroc Logisticsin uusiin tiloihin tutustumisella. Alfarocin logistiikkakeskus on ensimmäinen Rykmentinportin uudelle työpaikka-alueelle valmistunut iso yrityskiinteistö. Tapaamisessa yrityksen ja kunnan edustajat totesivat yhteistyön sujuneen erinomaisesti.
Tuusulan kunta toteutti joulukuussa 2024 kolmatta kertaa yhdessä paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa jouluisen kuittikisan. Kilpailu kannusti ostamaan tuotteita ja palveluita Tuusulasta. Kilpailun palkinnonsaajat on nyt arvottu.
Kulttuuritalo Monio
Kulttuuritalo Moniossa Hyrylän keskustassa pääset oppimaan uutta ja nauttimaan elämyksistä konserteissa, teatteriesityksissä, näyttelyissä ja muissa tapahtumissa. Tervetuloa!
Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä
Päätöksenteko Tuusulassa
Uudet tilat kasvaa, oppia ja harrastaa
Rakennamme uusia päiväkoteja ja kouluja, jotta voimme tarjota terveelliset ja turvalliset tilat kasvulle, oppimiselle ja harrastamiselle. Tilat muuntautuvat myös kuntalaisten yhteisiksi olohuoneiksi.
Elämää Tuusulassa -asukaslehti
Julkaisemme Elämää Tuusulassa -asukaslehteä. Lehti jaetaan tuusulalaisiin kotitalouksiin ja löytyy myös esimerkiksi TuusInfon pisteistä. Voit tutustua lehteen myös verkkosivuillamme.
Palvelut työnhakijoille
Työ- ja elinkeino- eli TE-palvelut siirtyivät 1.1.2025 kuntien vastuulle. Asiakkaat hoitavat työnhakuun liittyviä asioitaan jatkossakin valtakunnallisessa Työmarkkinatori-asiointipalvelussa.
Liikkumisen iloa
Tuusulan urheilukeskus, tutummin Urkka, mahdollistaa kokeilemisen, oppimisen ja kehittymisen ilot ikään katsomatta. Hae sinäkin inspiraatiota liikkumiseen Tuusulan urheilukeskuksesta!
Taiteilijakodin juhlaa ja arkea Halosenniemessä
Näyttelyssä on esillä Pekka Halosen teoksia kotiniemen maisemista, perheenjäsenistä ja kotoisista interiööriaiheista sekä Halosille kuuluneita arkisia ja juhlavia esineitä 21.4.2025 asti.
Visit Tuusula
Tilaa uutiskirje!
Haluatko pysyä perillä Tuusulan kunnan asioista? Voit tilata esimerkiksi Tuusulan uutisia -viikkokirjeen tai Tuusula suunnittelee ja rakentaa -uutiskirjeen sähköpostiisi.
Hyrylän keskusta kehittyy
Hyrylän palvelut kehittyvät tulevina vuosina. Rakennustyöt aiheuttavat kuitenkin häiriötä liikenteelle ja pysäköinnille sekä melua ja tärinää.
Vesihuollon häiriöt
Vikapäivystys työajalla 040 314 3130 ja työajan ulkopuolella 040 314 3125. Tarkistathan ensin vesihuollon häiriökartalta äkilliset ja ennakoidut vesihuollon häiriötilanteet sekä niiden sijainnit.
Anna palautetta
Asiakaspalvelu TuusInfo palvelee
Tuusulan kunnan asiakaspalvelu TuusInfo palvelee kuntalaisia, matkailijoita, yrityksiä ja yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä. Katso aukioloajat ja lisätiedot!