Lapsiystävällinen kunta -malli Tuusulassa

Tuusulan kunta hyväksyttiin joulukuussa 2022 mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Mallin tavoitteena on auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja kunnan hallinnossa ja lasten arjen palveluissa sekä edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Malli ottaa huomioon erityisesti yhdenvertaisuuden, lapsen edun, oikeuden elämään ja kehittymiseen sekä osallisuuden. 

Malli etenee työvaiheittain

Lapsiystävällinen kunta -malli etenee työvaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan alkukartoitus, jonka keskeinen osa on lasten ja nuorten kuuleminen heille tärkeistä asioista. Alkukartoitusta toteutettiin Tuusulassa loppukevään ja syksyn 2023 aikana. Tutustu kuulemisten antiin marraskuussa 2023 julkaistussa tiedotteessamme

Alkukartoituksen jälkeen laaditaan visio ja tavoitteet toimenpiteineen sisältävä toimintasuunnitelma seuraaville vuosille. Laadintatyö käynnistyi Tuusulassa alkuvuonna 2024. UNICEF on hyväksynyt toimintasuunnitelman käyttöönottavaksi lokakuussa 2024. Tutustu Tuusulan kunnan Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmaan.

Lapsille ja nuorille hyvä elämä

Toimintasuuunnitelmassa kerrotaan Tuusulan kunnan visio Lapsiystävällinen kunta -työlle. Haluamme tarjota tuusulalaisille lapsille ja nuorille hyvän elämän seuraavat näkökulmat huomioiden:

  • Tuusulassa lapset ja nuoret kokevat, että heidän ajatuksensa huomioidaan aidosti.
  • Lapset ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita. Jokaisella lapsella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. 
  • Lapset voivat suunnitella, arvioida ja kehittää kunnan palveluita.
  • Lapset ja aikuiset saavat tietoa lapsen oikeuksista. Lapset ja nuoret rohkaistuvat toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja kokevat itsensä lähiyhteisön arvokkaiksi jäseniksi.
  • Tuusula edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa.
  • Lasten ja nuorten tietämys omasta arjestaan ja lapsivaikutusten arviointi vaikuttavat kunnan päätöksentekoon ja kunnan kehittämiseen.
  • Lapsiin kohdistuvat toimenpiteet näkyvät Tuusulan taloudessa.


Jokainen lapsi on tärkeä ja kuuluu joukkoon

Lue lisää aiheesta Helsingin Sanomien kevään 2024 Lapsiperheiden Suomi -teemaliitteen artikkelista

Lasten ja nuorten ajatuksia

Mitä mieltä tuusulalaiset nuoret ovat lapsen oikeuksien toteutumisesta? Tuusulan nuorisovaltuuston edustajat pohtivat syksyllä 2023 neljällä videollaan lapsen oikeuksia ja hyvän elämän aineksia. 

Seuraa myös Lapset ja nuoret äänessä -blogia. 

Seuraa matkaamme kohti lapsiystävällisempää kuntaa

Kerromme Lapsiystävällinen kunta -työhömme liittyviä uutisia verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme. Julkaisemme myös säännöllisesti aiheeseen liittyviä artikkeleja asukaslehdissämme.

Tuusulan kunta on Lapsiystävällinen kunta -mallin kandidaatti

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa.

Uutisia lapsiystävällisen tien varrelta

29.11.2024

Tuusulan varhaiskasvatuksen perhepäivähoitajat lapsiryhmineen tapaavat säännöllisesti Metsäpirtillä yhteisen tekemisen ja tapahtumien merkeissä. Päivät ovat mieluisaksi koettu tapa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja erityisen odotettuja lasten keskuudessa. 

29.11.2024
21.11.2024

Tuusulan kunta on mukana Lapset mukaan töihin -päivän vietossa perjantaina 22.11. Päivä on osa käynnissä olevaa Lapsen oikeuksien viikkoa. Reilut sata lasta pääsee tutustumaan oman vanhemman tai läheisen aikuisten työhön Tuusulan kunnan yksiköissä.  

21.11.2024
20.11.2024

Etsimme Tuusulan lapsiystävällisintä tekoa. Oletko kohdannut Tuusulassa palvelun tai toiminnan, jossa lapsiystävällisyys on mielestäsi toteutunut erityisen merkittävällä tavalla? Ilmianna sen toteuttaja 8.12.2024 mennessä.

20.11.2024
14.11.2024

Tänä vuonna Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 18.–24.11. jokaisen lapsen oikeus oppimiseen -teemalla. Oppimista tapahtuu kaikkialla arjessamme, niin kotona, päiväkodissa, koulussa, työssä kuin vapaa-ajalla. Pohditaan kaikki yhdessä viikon aikana oppimisen merkitystä hyvinvoinnille ja kehitykselle sekä iloitaan sen mahdollisuuksista.

14.11.2024
13.11.2024

UNICEF on hyväksynyt Tuusulan kunnan Lapsiystävällinen kunta -työn toimintasuunnitelman. Kaksivuotisen suunnitelman viiden tavoitteen avulla edistämme lapsen oikeuksia niin päätöksenteossa, hallinnossa kuin palveluissa. On aika matkata yhdessä kohti lapsiystävällisempää kuntaa! 

13.11.2024

Kysy lisää aiheesta

Tuusulan kunnan Lapsiystävällinen kunta -ryhmän koordinaattorit:

Sivistyksen toimialueen vs. kehittämispäällikkö Markus Torvinen, 040 314 3410, markus.torvinen@tuusula.fi 

Oppimisen asiantuntija Laura Aalto, 040 314 3485, laura.aalto@tuusula.fi