Yritysvierailuissa vuorossa Lammin Säästöpankki − Elinvoimaa luomassa yhdessä ja vastuullisesti

22.08.2024

Yritysvierailu Lammin Säästöpankki (1)

Kuva vierailulta Lammin Säästöpankkiin

− Toivomme yhteistyön kehittyvän sekä kunnan että yritysten elinvoimaisuuden lujittamiseksi nykyistäkin vahvemmaksi. Uskomme, että pankin ja kunnan tavoitteet ovat hyvin yhdistettävissä tässä työssä, sanoo Lammin Säästöpankin toimitusjohtaja Lauri Kalpala. 

− Voimme varmasti luoda hyvät yhteistyömallit molempia hyödyttävää kehitystä varten. Hyrylän keskustan voimakas uudistaminen tarkoittaa myös palvelutarjonnan kehittämistä, ja pankin läsnäolo omalla palvelupisteellään on ehdottomasti positiivinen asia, pohtii Tuusulan kunnan pormestari Kalle Ikkelä. 

Lammin Säästöpankki on Suomen yhdeksänneksi vanhin pankki; se perustettiin vuonna 1877. Pankilla on kuusi toimipistettä, joista yksi sijaitsee Tuusulassa Hyryläntiellä.  

− Liiketoimintamme on viime vuosina kasvanut selvästi, ja olemme pystyneet toteuttamaan kasvun kannattavasti. Tähtäämme kasvuun jatkossakin ja näemme Tuusulan eräänlaisena tukikohtana, josta palvelemme toimialueellamme sijaitsevia Keski-Uudenmaan kuntia, kertoo Lauri Kalpala. 

Tuusula on viime vuosina kasvanut suomalaiskuntien joukossa kärkitahtia. Hallittuun ja laadukkaaseen kasvuun panostetaan jatkossakin esimerkiksi valmistumassa olevan elinkeino-ohjelman avulla.   

− Teemme jatkuvaa ja systemaattista työtä kasvun ja hyvinvoinnin takaamiseksi Tuusulassa tulevinakin vuosina. Olemme kirkkaasti Suomen ykköskunta väestömäärään suhteutetussa nettomuutossa, ja esimerkiksi viime vuonna olimme Suomen suurin investoija kokoluokkamme kunnista, korostaa Kalle Ikkelä. 

− Viime vuonna Tuusulan kunnan investointiohjelman suuruus oli noin 80 miljoonaa euroa. Mittavilla panostuksilla varmistamme osaltaan, että kunta pysyy houkuttelevana myös tulevaisuudessa. Rakennamme kouluja, päiväkoteja ja kehitämme infraa. Yritys- ja asuinalueiden ohella kehityksen painopisteenä on Hyrylän keskusta, sanoo kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén. 

− Palvelujen käyttö on kunnan kasvun myötä lisääntynyt selvästi, joten aitoa tarvetta palveluverkon isolle uudistukselle on. Tontteja on laajasti tarjolla, ja meillä on hyvät mahdollisuudet edesauttaa monipuolisen asuntotuotannon rakentumista kuntaan. Hyvä yhteistyö rahoituslaitosten kanssa on lisävaltti kunnan houkuttelevuuden varmistamisessa, muistuttaa pormestari Ikkelä. 

 

Lisätiedot: 

Pormestari Kalle Ikkelä, kalle.ikkela@tuusula.fi 

Kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén, pirjo.siren@tuusula.fi  

Takaisin