Ylistetty Rautavaara-monologi sammuttaa nostalgian nälän

14.10.2024

Rautavaara – ihminen ja ikoni on tarkkanäköinen henkilökuva kaikkien tuntemasta Tapio Rautavaarasta. Vaikuttava monologi-esitys kertoo Rautavaaran elämäntarinan. Kuinka köyhästä ja isättömästä työläispojasta syntyy rakastettu muusikko, olympiavoittaja ja koko kansan sankari? Samalla kun esitys kertoo tarinaa Rautavaarasta, se kysyy myös ajankohtaisia kysymyksiä: mitä tarkoittaa, jos kansa jakautuu kahtia, miten elää kahtiajaon kanssa ja miten purkaa sitä?

Esityksessä kuullaan Rautavaaran rakastettuja kappaleita. Rautavaarana nähdään Timo Ruuskanen, palkittu laulava näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa Red Nose Companyn perustajajäsenenä. Ruuskanen ihailee Rautavaaran musiikkia, ja on 188 senttimetrisenä tismalleen saman pituinen kuin esikuvansa.

”Rautavaara on itselleni merkittävä teos, ja olen kutsunut sitä 50-vuotisjuhlanäytelmäksi”, Timo Ruuskanen kertoo.

★★★★★
Rakkauslaulu lapsuuden sankarille, selviytymiselle, suurille ikäluokille, ihmisyydelle ja ihmisten kohtaamisen parantavalle voimalle
–ET-lehti

★★★★
Henkilökuva legendaarisesta suomalaisesta onnistuu olemaan samaan aikaan sekä kunnioittava että rehellisen älykäs ilmanäitelää siirappia.
–Aamulehti

Rautavaara - kuva Mitro Härkönen (7)
Kuva: Mitro Härkönen

Kiertuemuotoinen teatteri mahdollistaa esityksen kokemisen Tuusulassa

Rautavaara sai ensi-iltansa Riihimäen teatterissa syksyllä 2023, ja se oli Helsingissä Teatteri Avoimien ovien pääesitys keväällä 2024. Rautavaara oli yksi Tampereen teatterikesän pääohjelmiston esityksistä viime kesänä. Esitys on saanut suuret katsojamäärät, ja se on kerännyt kiitosta sekä yleisöltä että kriitikoilta. Nyt esitys saadaan Tuusulaan.

Perjantaina 25.10. klo 19 kulttuuritalo Moniolla päästään nauttimaan teatterin taiasta ja Rautavaara-nostalgiasta. Esityst on kestoltaan noin 1 h 40 min ja sisältää väliajan. Väliaikatarjoiluista vastaa paikallinen Ravintola Kerho.

Esityksen liput sekä väliaikatarjoilut suositellaan hankittavaksi ennakkoon. Liput 14-30 euroa osoitteesta lippu.fi. Lippuja voi ostaa valtakunnallisesti mm. R-Kioskeilta. Lisäksi lippuja on saatavilla TuusInfoista sekä Halosenniemen ja Taiteilijakoti Erkkolan museokaupoista aukioloaikojen puitteissa. Lippuja myydään ovella tuntia ennen esitystä, jos niitä on jäljellä. Ovimyynnin maksuvälineeksi käy vain maksukortti. Tapahtumaan sisäänpääsy myös Kaikukortilla. Väliaikatarjoilujen ennakkotilaus osoitteesta tuusula.lippu.fi.

Lisätietoja
kulttuurituottaja Aurora Salomaa
p. 040 314 3435
aurora.salomaa@tuusula.fi

Takaisin