Tuusulan ensimmäiset kummitaiteilijat valittu

03.12.2024

Tuusulan kunnanhallitus valitsi vuoden 2024 kummitaiteilijoiksi näyttelijä ja käsikirjoittaja Maaria Nuoranteen, pelikulttuuritoimija Mika Joensuun ja rumpali Tuomas Rauhalan.

Kummituki on sopimus ansioituneiden ja menestyneiden tuusulalaisten taiteilijoiden tai urheilijoiden ja kunnan välillä. Sen tavoitteena on mahdollistaa ja tukea erityisesti nuorten urakehitystä ja tuoda kunnalle näkyvyyttä. Päätökset kummituen saajista tekee kunnanhallitus. Ensimmäiset valinnat tehtiin kunnanhallituksessa 4.11.2024, lue päätös Tuusulan verkkosivulta

Näyttelijä, käsikirjoittaja ja artisti Maaria Nuoranne valmistelee kummituen avulla esikoisromaaniaan sekä musiikkia tulevalle EP-levylleen.

"Kulttuurin kummituki mahdollistaa sen, että voin keskittyä sekä audioromaanin, että musiikin kirjoittamiseen rauhassa. Olen innoissani tästä tilaisuudesta omistautua hetkeksi pelkästään näille projekteille”, Maaria Nuoranne sanoo.

Maaria nuoranne delfiinitpromo 1x1

Rumpali ja musiikkipedagogi Tuomas Rauhala toteuttaa kummituella rumpujensoiton opintomatkan eurooppalaisten huippupedagogien oppiin.

"Kummituki mahdollistaa oman ammattitaitoni ja asiantuntijuuteni kehittämisen. Tätä kautta kiinnostus omia palveluitani kohtaan tulee kasvamaan. Kummituki auttaa minua luomaan uusia kansainvälisiä verkostoja. Suuret kiitokset Tuusulan kunnalle tästä tuesta!", Tuomas Rauhala kertoo.

Tuomas Rauhala soittaa rumpuja lavalla

Tuomas Rauhala. Kuva: Samuel Järvinen

Pelitoiminnan ja pelikulttuurin edistäjä Mika Joensuu suunnittelee tuusulalaisen pelitapahtuman järjestämistä yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa.

”Tuen avulla edistän pelikulttuureiden toimintaa ja näkyvyyttä Tuusulassa. Tarkoituksena on mm. selvittää mahdollisuus järjestää oma tuusulalainen pelitapahtuma osana valtakunnallista Peliviikkoa marraskuussa. Pelit ja pelaaminen nähdään tässä yhteydessä laajasti, eli digitaalisten pelien lisäksi puhutaan esimerkiksi lauta-, rooli-, miniatyyri ja keräilykorttipeleistä. Tällaisen toiminnan kautta lisätään Tuusulan näkyvyyttä ja tunnettuutta peliharrastajien keskuudessa myös valtakunnallisesti. Suunnitelmavaiheessa sloganinani on Tuusulan iskulausekonseptia mukaillen ’Tuusula – Pelaamisen taidetta’.” Mika Joensuu kertoo.

Mika Joensuu

Tuusulan kulttuurin ja urheilun kummituen hakuaika tammikuussa

Tuusulan kulttuurin ja urheilun kummituen hakuaika on vuosittain 1.–31. tammikuuta, kuten muidenkin avustusten hakuaika. Vuonna 2025 kummituen avustussumma on 18 000 euroa.

Tuusulan kulttuurin ja urheilun kummitukea voivat hakea seuraavat henkilöt: 

  • Hakija opiskelee, harrastaa tai valmentautuu tavoitteellisesti omalla alallaan.  
  • Hakija sitoutuu osallistumaan kunnan osoittamiin tapahtumiin ja edistämään Tuusulan kunnan näkyvyyttä strategian mukaisesti sopimuksen laajuus huomioiden. 
  • Hakija liittää vapaamuotoiseen hakemukseen kuvauksen urastaan ja tavoitteistaan, omasta toiminnasta syntyvistä kustannuksista sekä omalla alallaan menestymistä kuvaavan lausunnon, jonka on kirjoittanut oppilaitos, taustaorganisaatio, lajiliitto tms.   

Tuusulan kulttuurin ja urheilun kummituen sopimuksen arvo on noin 500–2000 euroa, jos hakija on 13–20-vuotias kansallisesti ansioitunut tai menestynyt tuusulalainen taiteilija tai urheilija. 
Tuusulan kulttuurin ja urheilun kummituen sopimuksen arvo on noin 1000–10 000 euroa, jos hakija on yli 21-vuotias, kansainvälisesti ansioitunut tai menestynyt tuusulalainen tai Tuusulaa tunnetuksi tekevä taiteilija tai urheilija. 

Tuusulan kunta tekee kirjallisen sopimuksen niiden hakijoiden kanssa, joille on päätetty myöntää kummituki. Sopimus tehdään maksimissaan vuodeksi kerrallaan.  

Kunnanhallitus päätti asiasta kokouksessaan 18.11.2024. Lue päätös Tuusulan verkkosivuilta

Lisätietoa

Lisätietoa: tuusula.fi/avustukset

Lisätietoa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusmuodoista Tuusulan verkkosivuilta

Takaisin