Metsäpirtti-päivät vahvistavat yhteisöllisyyttä perhepäivähoidossa 

29.11.2024

Tuusulan varhaiskasvatuksen perhepäivähoitajat lapsiryhmineen tapaavat säännöllisesti Metsäpirtillä yhteisen tekemisen ja tapahtumien merkeissä. Päivät ovat mieluisaksi koettu tapa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja erityisen odotettuja lasten keskuudessa. 

Rusutjärven rannalla sijaitsevalla Metsäpirtillä toteutettavien tapaamisten valmistelut alkavat jo edellisenä päivänä, kun lasten kanssa suunnitellaan, mitä leluja ja tarvikkeita otetaan matkaan. Matkasängyt, petivaatteet, potat ja ruokailuvälineet on kaikki pakattava mukaan. 

Perhepäivähoitajien päivät Metsäpirtillä alkavat aikaisin aamulla. Yhdessä varmistetaan, että paikat ovat kunnossa ja valmistellaan päivän toimintaa. Päivän pedagogisen toiminnan valmistelun lisäksi perhepäivähoitajat loihtivat lapsille aamiaisen, lounaan ja välipalan. Vanhemmat tuovat lapset suoraan Metsäpirtille.  

Yhteisen aamiaisen jälkeen ohjelmassa on esimerkiksi taiteilua, musiikkia, leivontaa ja ulkoilua. Aiemmin syksyllä lapset ovat päässeet muun muassa liikkumaan ja loruilemaan yhdessä Jekku-Jänön kanssa sekä nauttimaan kirjaston kirjastokärryvierailusta.   

Ulkoilun jälkeen syödään lounas yhdessä ja kömmitään omiin matkasänkyihin päiväunille. Päiväunien jälkeen on vielä aikaa leikeille, unohtamatta yhdessä siivoamista. Lapsista on hauskaa kerätä leluja kunkin hoitajan lelukasseihin ja vielä hauskempaa on, kun seuraavana päivänä tavaroita purkaessa huomataan, että leluja on eksynyt ihan vääriin paikkoihin. 

Yhteisöllisyyttä ja kohtaamismahdollisuuksia  

Metsäpirtti-päivät perhepäivähoidossa ovat mieluisaksi koettu tapa vahvistaa yhteisöllisyyttä perhepäivähoitajien, lasten ja perheiden keskuudessa. Isänpäivän läheisyydessä toteutuneessa päivässä tarjottiin aamiainen iseille ja loppuvuodelle on vielä luvassa perheiden yhteinen joulupuurohetki.  

Lapset odottavat aina innolla yhteisiä päiviä, joissa he pääsevät retkitunnelmaan ja tapaamaan myös uusia kavereita. ”Pääsenhän minäkin mukaan!” on usein kuultu huudahdus ennen Metsäpirtti-päivää. 
 
Lisätiedot: 
Perhepäivähoidon ohjaaja Päivi Ropponen, 040 314 3332, paivi.ropponen@tuusula.fi

Lapsi maalaamassa oksalla
Lapsi on maalaamassa paperille oksalla. 

Metsäpirtin päärakennuksen kyltti
Leirikeskus Metsäpirtin päärakennuksen tunnistaa kyltistä.

Takaisin