Muusikko Iiro Rantala esiintyi Tuusulassa nuorille – toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelma käynnissä
09.12.2024
Säveltäjä ja huippupianisti Iiro Rantala esiintyi maanantaina 9.12.2024 järjestetyissä konserteissa toisen asteen opiskelijoille kulttuuritalo Monion Riihi-salissa. Suomalaisen musiikin päivän teemainen konsertti on osa toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelmaa.
Rantala hahmotteli suomalaisen musiikin kehityskaaria soittamalla esimerkkejä meiltä ja muualta maailmalta. Pianisti selosti oivaltavasti pianomusiikin rakennetta ja soitti esimerkkejä improvisoiduista sooloista.
– Molli ja melankolia kuuluvat suomalaiseen musiikkiin. Meistä se ei ole surullista, vaan kaunista, Rantala sanoi konsertissa.
Iiro Rantalan pianokonsertin näki 265 Keudan ja Tuusulan lukion toisen vuoden opiskelijaa ja 14 opettajaa. Konserttiin sisältyi ennakkotehtävät, joiden avulla nuoret tutustuivat Rantalan sävellyksiin, työhön ja persoonaan esimerkiksi Instagramin ja Youtube-videoiden kautta.
– Halusimme sisällyttää toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelmaan musiikkia, joka täydentää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen Kultsuja, kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski kertoo.
Urastaan ja muusikon työstä Rantala kertoi rennosti. Nuoret saivat myös esittää kysymyksiä ja häneltä kysyttiin vinkkejä muun muassa siihen, mitä tehdä, jos perhe ei kannusta taiteelliselle uralle. Nuoret kuuntelivat konsertin tarkkaavaisesti ja poislähtiessä kuului kommentti: ”En tiennyt mitä odottaa, mutta tämä oli hyvä!”
Tuusula on Suomen ensimmäisiä kuntia, joissa toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelma on käytössä. Suunnitelman tavoitteena on avata nuorille uusia näköaloja sekä rikastuttaa arkea kulttuurin keinoin. Toiminta mahdollistaa paikallisen kulttuurin kokemisen, tekemisen ja luomisen. Tuusulassa opiskeleville on tarjolla konsertin lisäksi Kult@Monio-tapahtuma, opastettuja kirjasto- ja museokäyntejä, luentoja ja ilmaisia kursseja Tuusulan Opistoon.
Iiro Rantala Moniossa 1.3.2025
Iiro Rantala esiintyy Moniossa kaikille avoimessa konsertissa lauantaina 1.3.2025 klo 18. Tervetuloa kuuntelemaan Tuusulan uuden Steinway&Sons-konserttiflyygelin sointia Rantalan osaavissa käsissä. Rantalaa lämmittelee jousitrio Trio N O X eli Lotta-Maria Heiskanen (viulu), Helena Dumell (alttoviulu) ja Saara Viika (sello). Väliaika (A-oikeudet). Liput 29–39 €.
Lisätietoa ja lipunmyynti: https://tapahtumat.tuusula.fi/rantala
Lisätietoa
Kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski, 040 314 3436, jaana.hopeakoski@tuusula.fi