Kunnanhallituksen päätöksiä 18.9.2023

18.09.2023 klo 18.55

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 18.9.2023.

§ 359 Lahelan kampus,​ hankesuunnitelman hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää hyväksyä Lahelan kampuksen hankesuunnitelman.

 

Hankkeen toteutusaikataulu päätetään talousarvion 2024 ja sen investointiosan päätöksenteon yhteydessä.

 

§ 360 Harjulan asemakaavan muutos,​ kaava nro 3596,​ ehdotuksen ja vastineiden nähtäville asettaminen

Mika Mäki-Kuhna esitti Laura Åvallin kannattamana asian palauttamista valmisteluun.

Kunnanhallitus päätti äänin 7-5 (tyhjiä 1) jatkaa asian käsittelyä kokouksessa.

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä laaditun Harjulan asemakaavan muutosehdotuksen nro 3596 ja laaditut vastineet asemakaavamuutoksen osallistumis-​ ja arviointisuunnitelmasta sekä sen havainneaineistosta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin sekä sitovan tonttijaon korttelissa 8141 tonteilla 1 -​ 4. sekä
  • asettaa Harjulan asemakaavan muutosehdotuksen nro 3696 MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

 

§ 361 Arviointikertomus vuodelta 2022,​ kunnanhallituksen ja toimialueiden vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista

Kunnanhallitus päätti

  • merkitä lautakuntien vastineet tiedoksi ja hyväksyä liitteenä esitetyn kunnanhallituksen ja toimialueiden vastineen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä
  • antaa valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle tiedoksi liitteenä esitetyn vastineen vuoden 2023 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista
  • ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää merkitä tiedoksi liitteenä esitetyn vuoden 2022 arviointikertomukseen annetun vastineen.

 

§ 362 Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä,​ kuntayhtymän purkaminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää hyväksyä Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän purkamisen ja liitteenä olevan purkamissopimuksen sekä valtuuttaa kansliapäällikön tekemään purkamissopimukseen tarvittaessa teknisiä tai vähämerkityksellisiä muutoksia.

 

§ 363 Keski-​Uudenmaan pelastuslaitos -​liikelaitos,​ purkusopimuksen hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää hyväksyä liitteenä esitetyn Keski-​Uudenmaan pelastuslaitoksen purkusopimuksen. 

 

§ 364 Ilmoitusasiat

Kunnanhallitus totesi ilmoitusluontoiset asiat tietoonsa saatetuksi.

 

§ 365 Muut asiat

Kunnanhallitus päätti merkitä mahdolliset muut asiat tiedoksi.

 

 

Esityslista

Takaisin